Nämä eivät vielä kovin paljon haitanneet, sillä Nokiaa en omista ja Nordeaakin on salkussa vain muutama lappu, jotka sain Sampo-osinkona. En myöskään ajatellut ostaa tai myydä mitään, joten Nordnetin it-sekoilut eivät nostaneet verenpainetta.
Minun kannaltani torstain synkin uutinen julkaistiin klo 13.15, jolloin Sampo kertoi leikkaavansa osinkoa noin 2,10 - 2,30 euron tasolle (tänä keväänä maksettu osinko oli 2,85e/osake). Osingonlasku oli tavallaan ymmärrettävää, sillä Nordean alamäen takia Sampo joutuisi maksamaan ensi keväänä osinkoa ulos huomattavasti enemmän kuin se itse saa osinkoja sisään. Markkina ja analyytikot olivat täysin oikeassa, kun ne epäilivät Sammon osingon kestävyyttä.
Luotin pitkään Sammon konsernijohtajaan Kari Stadighiin, joka on vakuutellut Sammon sitoutumista kasvavaan osinkoon. Uskoin, että Nordean osingonlasku olisi voitu tilapäisesti paikata omalla taseella ja muutaman vuoden päästä osinko olisi palannut kestävälle pohjalle. Sampo on sijoittajaviestinnässään jatkuvasti korostanut tasaisesti kasvavan osingon merkitystä ja osakkeen luonnetta osinkopaperina. Nyt nämä lupaukset osoittautuivat tyhjiksi puheiksi. Sammosta ei tullut suomalaista osinkoaristokraattia, kun heti ensimmäinen vastoinkäyminen katkaisi lupaavasti alkaneen osingonkorotusputken.
Vuosien varrella olen oppinut paljon sijoittamisesta ja yksi tärkeimmistä sijoitusviisauksista on se, ettei pidä sijoittaa yhtiöihin, joissa johto antaa väärää tietoa tai valheellisia lupauksia. Johdolla on aina kaikkein paras näkymä yrityksen kehitykseen ja siksi johdon sanomisille kannattaa lähtökohtaisesti antaa suuri painoarvo. Kari Stadigh on sanonut että osinkokäyrän pitää olla "graafisesti kaunis kokemus" ja viimeksi vain kaksi kuukautta sitten hän lupasi, ettei Nordean mahdollinen osingonleikkaus muuta Sammon tavoitetta maksaa kasvavaa osinkoa (kohdassa 3:50 - 4:20).
Nyt nähty osingon alennus on niin räikeässä ristiriidassa Stadighin aiempien puheiden kanssa, että luottamukseni yhtiön johtoon ja viestintään koki ison kolauksen. Jo aiemmin olen hieman ihmetellyt Stadighin puheita Nordean osakkeen räikeästä aliarvostuksesta, vaikka markkina on ollut täysin oikeassa Nordean heikkouden suhteen.
Lievän vitutuksen keskellä ajattelin tänään myydä koko Sampo-positioni, mutta vaivoin onnistuin hillitsemään itseni. Osakkeen noin 35-36 euron kurssi vaikuttaisi olevan tuloskunnon, uuden osingon ja osien summan huomioiden melko neutraalilla tasolla. Sampo on tehnyt mielestäni hyviä sijoituksia ostaessaan osuudet Intrumista ja Norwegian Finans Holdigista. Siksi annan vielä Sammolle mahdollisuuden näyttää, että se pystyy luomaan vaurautta omistajilleen. Sampo on nimittäin salkkuni ainoa tappiollinen sijoitus (tällä hetkellä turskalla 1500 euroa), mikä rumentaa muuten kaunista osakesalkkuani.