Muilla netin keskustelupalstoilla, esimerkiksi Kauppalehden foorumilla, yleisesti leveillään vain onnistuneilla sijoituksilla, mutta Sharevillessä on mahdollisuus kurkistaa myös epäonnistuneiden sijoittajien salkkuihin. Hakutoiminnoilla pystyy hakemaan parhaiten tuottaneiden salkkujen lisäksi huonoiten tuottaneet salkut.
Etsin tätä kirjoitusta varten Sharevillen suomalaisten jäsenten salkuista ne, jotka ovat tuottaneet viimeisen vuoden aikana -85% tai huonommin. Huonoin tuotto suomalaisista oli -98%. Eli lähes koko pääoma on tuhottu vain vuodessa! Tämä on melkoinen saavutus, kun samaan aikaan Helsingin pörssin yleisindeksi on tuottanut osingot huomioiden +22%. Tämän tuoton olisi saanut vaivattomasti ja turvallisesti laittamalla rahansa vaikkapa Nordnetin Superrahasto Suomeen. Vaatii yhtäaikaisesti sekä tyhmyyttä että todella huonoa tuuria saada pääoma katoamaan, kun osakkeiden tuotto keskimäärin on positiivinen.
Tarkoitus ei ole tässä ilkkua kenellekään yksittäiselle ihmiselle, vaan tutkia, miten sijoittamalla voi tuhota omaisuutensa. Kävin läpi huonoimpien salkkujen kaupankäyntihistoriaa ja omistuksia nähdäkseni löytyykö sieltä yhdistäviä tekijöitä, jotka selittävät huonon menestyksen. Seuraavassa on listattu tapoja, jolla suomalainen piensijoittaja pääsee rahoistaan eroon osakemarkkinoilla:
- Sijoita hypeosakkeisiin
Uudet nousevat toimialat ja hyvät tarinat saavat sijoittajat helposti innostumaan, mikä nostaa hypeosakkeen kurssia. Sivusta seuraavat pelkäävät jäävänsä kyydistä ja ostavat oman osuutensa, joten kurssinousu vaan jatkuu. Kupla paisuu ja tässä vaiheessa ostoksille tulee epäonninen piensijoittaja, joka laittaa rahansa esimerkiksi kuumaan peliyhtiöön, kannabisfirmaan, kryptovaluuttaan, bioteknologiaan tai kaivosyhtiöön. Kun jossain vaiheessa tajutaan, ettei yritykselle voida oikeuttaa p/e-lukua 300, kupla puhkeaa. Sitten tullaan vauhdilla alaspäin, jolloin viimeisinä mukaan lähteneille jää musta pekka käteen. Koska hypeosakkeen hinta perustuu lähes kokonaan tulevaisuuden tuottoihin, arvonmääritys on erittäin vaikeaa ja spekulatiivista. - Sijoita senttiosakkeisiin
Jos osakketta saa muutaman sentin kappalehintaan, ei tarvita kuin parin sentin nousu ja tuotto on helposti 100%! Ilmeisesti näin ajattelee moni senttiosakkeisiin sijoittava. Pienetkin huhut tai laumakäyttäytyminen saattaa nostaa kurssia prosentuaalisesti paljon. Yleensä senttiosakkeiden näennäiseen halpuuteen on hyvä syy: yritys on rapakunnossa ja pitkittää elämäänsä osakeanneilla tai velalla. - Sijoita eniten pudonneeseen osakkeeseen
Monet piensijoittajien suosimat osakkeet ovat jostain syystä hiljattain romahtaneet, jonka jälkeen niitä ostetaan äkillisen nousun toivossa. Usein romahtanut osake kuitenkin jatkaa luisuaan pitkän aikaa, ääritapauksessa konkurssiin asti. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi Componenta, Fingerprint Cards ja Seadrill. Kaikki tukevasti miinuksella vuoden ajalta, mutta piensijoittajat ostavat lisää. - Käy kauppaa päivittäin
Aktiivinen kaupankäynti on lähes varma tapa menettää tuottoja. Koska kurssien liikkeitä ei voi lyhyellä aikavälillä ennustaa, lopputuloksena on pelkkiä kuluja ja voitollisten kauppojen veroja. Vaikka treidaamisella ei välttämättä häviä pääomaa, tuottoja se syö tehokkaasti. - Myy heti voitolliset osakkeet, anna tappioiden kasvaa
Kärsimätön piensijoittaja luopuu voitollisista osakkeista todella nopeasti. Ilmeisesti sijoitusta pidetään onnistuneena, kun tuottoa tulee muutama prosentti. Voitto se on pienikin voitto. Näin toimiessaan sijoittaja kuitenkin menettää kaikkein isoimmat nousut, joista pitkän ajan tuotto muodostuu. Sen sijaan tappioiden realisoinnilla ei näytä olevan kiirettä. Huono sijoitus laskee ja laskee, mutta piensijoittaja odottaa että kyllä se vielä nousee. Tappio realisoidaan vasta sitten, kun lähes koko pääoma on menetetty. - Osta johdannaisia
Tämä on ehkä piensijoittajalle vaarallisin sijoitusmuoto. Minifutuurit, sertifikaatit, warrantit ja muut viputuotteet ovat kasinopeleihin verrattavia virityksiä, jossa voittaja on varmuudella vain pankki. Tuotteisiin liittyvät ehdot ovat sellaiset, että niillä on vaikea päästä voitolle pitkällä tähtäimellä. Korkokulut, spread, knock-out-tasot ja vivutettujen tuotteiden päivittäinen uudelleenlaskenta johtavat siihen, että tuotto-odotus saattaa olla negatiivinen. Jos piensijoittajan vedonlyönti epäonnistuu, rahat katoavat nopeasti. Lähes kaikki -90% salkut ovat käyneet kauppaa viputuotteilla ja hävinneet.
Huikein Sharevillestä löytynyt tapaus kannattaa mainita tässä yhteydessä, vaikka nimimerkin takaa löytyy tanskalainen sijoittaja. Hän on onnistunut tuhoamaan pääomansa täydellisesti (salkku vuodessa -99,99% !!). Kaverin salkussa on kymmeniä erilaisia viputuotteita, lähes kaikki miinuksella ja hän on mm. ostanut samaan aikaan saman kohde-etuuden bull ja bear -tuotteita. Aiemmin mainituista syistä tämä johtaa aina tappioihin. Tilanne on sama kuin löisi rulettipöydässä puolet pelimerkeistä punaiselle ja puolet mustalle. Jossain vaiheessa tulee nolla ja game over.
Pörssikurssien nousu on viime vuosina houkutellut markkinoille runsaasti uusia sijoittajia. Aloittelijan kannattaa tyytyä turvalliseen indeksituottoon ja välttää edellä mainittuja houkutuksia äkkirikastumisesta. Osakepoimintaan kannattaa lähteä vasta sitten, kun tuntee yhtiöt, jaksaa lukea tilinpäätöksiä ja mielellään ymmärtää niistä jotain. Johdannaisiin ei piensijoittajan kannata koskea mielestäni missään olosuhteissa.