Wednesday, December 27, 2017

Blogin 1-vuotissynttärit!

Tasan vuosi sitten julkaisin Rahamiäs-blogin ensimmäisen postauksen.

Silloin tuntui hieman nololta lähteä kirjoittamaan sijoittamisesta, koska niin moni muu on kirjoittanut aiheesta paljon pidempään ja paremmin. Ajattelin vaatimattomasti, että kirjoittelen itselleni tärkeitä asioita muistiin blogin muodossa ja olisi kiva, jos joku muukin niitä jaksaa lukea. Laitoin tavoitteeksi saada tuhat sivunäyttöä kuukaudessa.

Vuosi on ylittänyt kaikki odotukseni.

Sivulatauksia on tullut noin 42 000. Moninkertaisesti enemmän kuin odotin, vaikka kirjoitustahti on ollut verkkainen. Luvut ovat parantuneet tasaisesti vuoden loppua kohti, kun seuraajamäärä on kasvanut.

Entä mitä olen oppinut vuoden aikana?

Blogin kirjoittaminen on hyödyllistä. Aivan yksiselitteisesti. Omat ajatukset saa jäsenneltyä paremmin, kun ne kirjoittaa tekstiksi. Blogi toimii samalla muistikirjana. Olen palannut monta kertaa uudestaan lukemaan, miksi en ostanut Silmäasemaa tai Terveystaloa ja miksi myin pois Fondian tai osan Norwegian Finans Holdingista. Epävarmuuden hetkinä on hyvä palauttaa mieleen, miksi joku osake on alunperin ostettu tai jätetty ostamatta.

Vaikka keskustelu blogin kommenttiosiossa on aika vähäistä, suosituista teksteistä on keskusteltu vilkkaasti Twitterissä ja Nordnetin Sharevillessä. Otan kaikenlaisen palautteen mielelläni vastaan. Kritiikki ja eriävät mielipiteet ovat minulle tärkeämpiä kuin kehut. Yritän koko ajan kehittyä sijoittajana ja kirjoittajana, eikä se onnistu, jos kukaan ei esitä parempia argumentteja. Varsinkin sijoittamisessa on vaarallista luulla olevansa hyvä, jos menestys perustuukin vain tuuriin.

Keväällä ja kesällä kirjoittamisessa tuli pitkiä taukoja, koska työt, matkat ja muu elämä meni blogiharrastuksen edelle. Täytyy sanoa, että kunnioitan niitä bloggaajia, jotka pystyvät viikottain tuottamaan mielenkiintoista sisältöä. Aktiivinen bloggaus käy työstä.

Toistaiseksi en ole laittanut mainoksia blogiin. Olen kyllä harkinnut sitä, mutta vielä ajatus ei tunnu omalta. Pelkillä bannereilla ei saa juuri mitään tuloja, enkä ole kovin innoissani yhteistyö/affiliate-postauksista. Niissä olisi paremmat ansaintamahdollisuudet, mutta en halua että mainokset alkavat ohjata kirjoittamista. Jotta blogin kirjoittaminen pysyy hauskana, minun täytyy saada valita aiheet vapaasti ja tarvittaessa käsitellä eri toimijoita kriittisesti. Mainostajat tuskin ilahtuisivat, jos arvostelen heidän tuotteita tai palveluja.

Ensi vuonna jatkan kirjoittamista samaan tyyliin. Aiheissa tai julkaisutahdissa tuskin tulee suuria muutoksia. Osakkeet ovat minua eniten kiinnostava osa-alue, mutta seurailen aktiivisesti kaikkea talouteen ja sijoittamiseen liittyvää. Ehkä jossain vaiheessa kirjoittelen myös asuntomarkkinoista tai vaikka kryptovaluutoista.

Tähän loppuun vielä kaino toive sinulle lukijani (tiedän, että tälläkin tekstillä tulee olemaan vähintään satoja lukijoita!). Olkoon se vaikka syntymäpäivälahjatoive. Olisi mukava, jos jättäisit tähän alle edes lyhyen palautteen blogista. Oletko pitänyt lukemastasi, mitä voisi mahdollisesti kehittää, missä olen onnistunut/epäonnistunut jne. Kaikki kommentit otetaan ilolla vastaan!

Kiitos kaikille lukijoille ja kanssabloggaajille vuodesta 2017!

5 comments:

  1. Tulee nyt kehuja: Olen kovasti pitänyt kirjoittamista jutuistasi, niissä hyvää kriittisyyttä, mitä ei monesta bloggarista löydy. Guruseuranta oli todella hieno idea ja teki kyllä itsekkin kirjata samat itselle ylös blogiin, mutta en kehdannut kopioida.

    Olet kokenut itse blogin kirjoittamisen hyödylliseksi ja teet sitä itsellesi jäsentääksesi ajatukset. Ennustan blogillesi pitkää ikää. Mietiskelin aikanaan itse miksi ja mitä blogiinn kirjoitan ja tulin siihen tulokseen, että teen samoin sitä itselleni sijoitus muistiinpanoiksi ja oppiakseni. Minulla on blogissa googlen mainokset, ne valikoituvat sinne omiaan ja tuovat pientä tuloa. Olen päätynyt saman tyyliseen ratkasiuun kuin sinä,en juuurikaan tee yhteistyö ja affliate kirjoituksia. Tai teen, mutta vain minua kiinnostavien kumppanien kanssa ja se ei saa ohjata kirjoittamistani.

    ReplyDelete
  2. Onnea yksivuotiaalle! Kiva, kun kirjoitat. Näkökulmasi on erilainen kuin muilla.

    ReplyDelete
  3. Suureen bloggaajien joukkoon mahtuu hyvin mukaan, lukijat sitten löytävät kyllä mieleiset jutut. Ja itsellehän bloggaamisesta on huimasti hyötyä, kuten sanoit. Sinulla on ollut muista poikkeavia juttuideoita (kuten vaikka osakeanalyytikkojen tulot), ja näitä kannattaa tehdä lisää!

    Hyvää uutta vuotta, ja tulevia vuosia blogin parissa :)

    ReplyDelete
  4. Hyvää 1-v. synttäriä! Aloitin minäkin juuri blogin raapustamisen, pitkälti samasta syystä kuin sinäkin eli ajatuksia jäsentelemään ja tavoitteiden saavuttamista kirittämään. Onpahan ainakin itselleen päiväkirja, johon palata myöhemmin - meni homma sitten kiville tai ei.

    Olet saanut blogillesi hienosti lukijoita vuodessa. Enkä ihmettele, hyvää tekstiä. Jatka samalla otteella!

    ReplyDelete
  5. Kiitos teille palautteesta! Ensi vuodelle on paljon uusia ideoita varastossa.

    ReplyDelete