Saturday, October 20, 2018

Siili antoi negarin, myin osakkeet

Pörssissä koettiin loppuviikosta negatiivisten tulosvaroitusten suma. Näkymiään alensivat kolmen päivän sisään Consti, F-Secure, Lehto ja omastakin salkusta löytynyt Siili Solutions. Tulosvaroituksessa Siili lähes puolitti käyttökate-ennusteensa. Syyksi kerrottiin sisäiset tuottavuushaasteet, palkkainflaatio ja kansainvälisen liiketoiminnan kasvun takkuaminen.

Satuin onnekkaasti olemaan koneella, kun negari tuli julki, joten pystyin reagoimaan melko nopeasti. Laskin pikaisesti, että päivitetyllä ohjeistuksella osakkeen käypä arvo voisi olla korkeintaan 8 euron tasolla. Otin mukaan reilummin turvamarginaalia, koska kannattavuuden palautumiseen, ennustettuun kasvuun ja yleiseen markkinatilanteeseen liittyy epävarmuutta. Tiedotteessa käytetyt sanamuodot viittasivat mielestäni siihen, että ongelmat saattavat jatkua ensi vuoden puolelle. Koska osakkeella käytiin kauppaa tulosvaroituksen jälkeen edelleen 10 euron hinnassa, päätin myydä kaikki heti pois. Päätös oli oikea, sillä kurssi romahti myöhemmin 8,50:een asti.

Maksuanalyyseja tehtaileva Inderes antoi tulosvaroituksen jälkeen Siilille uudeksi tavoitehinnaksi 9,80 euroa, mutta kuten edellämainittujen Constin, Lehdon ja F-Securen tapauksista voi oppia, analyytikkojen tavoitehinnat sopivat lähinnä lottonumeroiksi. Luotan enemmän omiin laskelmiin ja havaintoihin, vaikka en analyytikko olekaan. (Sivuhuomio: Inderesin viime aikojen epäonnistumisten jälkeen on havaittavissa, etteivät piensijoittajat enää juokse sopuleina noudattamaan suosituksia. Inderes-efekti on vaarassa kadota.)

Siili oli yksi salkkuni suurimpia ja pitkäaikaisimpia omistuksia. Tulin mukaan vuoden 2016 osakeannissa, kun yhtiö siirtyi pörssin päälistalle. Tähän asti Siili on ollut luotettavan ja vakaan suorittajan maineessa, mutta yllättävä ja raju tulosvaroitus heikensi luottamusta. Jos yhtiö pääsee takaisin kannattavan kasvun tielle, voin hypätä uudelleen kyytiin. Siihen asti seuraan Siiliä mieluummin sivusta.

Siilin omistaminen tuotti parissa vuodessa 26%, sisältäen osingot. Myynnin jälkeen käteisen osuus lisääntyi jälleen, mutta katselen rauhassa mihin yleinen markkinahermoilu johtaa.

1 comment:

  1. juuri tämä takia sijoitan itse vain kovan track recording blue chip firmoihin. esim. Philip Morriksen tapauksessa ei tarvitse pelätä käyttökatteen yhtäkkistä puolittumista.

    ReplyDelete