Sunday, February 18, 2018

Aloittava sijoittaja, älä tee samoja virheitä kuin minä

Törmäsin siivouksen yhteydessä muistiinpanoihini vuosilta 2013-2014, jolloin aloitin osakesijoittamisen. Näin jälkeenpäin on huvittavaa ja lähes noloa lukea, millaisten tietojen varassa olen valikoinut ostettavia osakkeita.

Alkuaikoina katsoin vain mekaanisesti p/e-lukua ja muutamaa muuta tunnuslukua sekä mennyttä kurssikäyrää ja luulin niiden perusteella löytäväni hyviä sijoituskohteita. Laatuyhtiöt hylkäsin lähes aina liian kalliina ja päädyin sitten ostamaan Outokummun ja Outotecin kaltaisia ongelmayhtiöitä. Ostojen jälkeen lasketeltiin joka kuukausi alemmaksi eikä yhtiöiden liiketoiminta osoittanut mitään merkkiä käänteestä. Seuraava tyhmyys oli myydä sijoitukset tappiolla, kun hermot eivät kestäneet katsella miinuksia salkussa. Jos minulla olisi silloin ollut enemmän kärsivällisyyttä, esimerkiksi Outokummulla olisin tehnyt myöhemmin isot voitot.

Näiden virheiden takia hävisin indeksille sijoitusurani pari ensimmäistä vuotta. Sitten nöyrryin ja otin lusikan kauniiseen käteen. Luin vapaa-aikana tuntikausia sijoittamiseen ja talouteen liittyvää kirjallisuutta. Aluksi suomeksi, mutta varsin pian huomasin, että englanniksi tarjolla on paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa tietoa. Vasta perusasoiden kunnollisen opiskelun jälkeen aloin ymmärtämään, miten osakkeiden arvonmääritys toimii ja miten tärkeää on ottaa yritystä tutkiessaan huomioon myös toimialan tilanne sekä laajempi talouden suhdanne.

Nykyään osakepoiminnat onnistuvat paremmin, mutta edelleen tulee huteja. Vaikka tekisi kotiläksyt kuinka huolellisesti, tulevaisuutta ei voi varmuudella ennustaa. Indeksin voittaminen vuodesta toiseen on ammattilaisillekin vaikeaa ja aloittelevalle sijoittajalle se on lähes mahdotonta. Tietysti yhtenä vuonna voi onnella ja korkealla riskillä saada isoja tuottoja, mutta pitkässä juoksussa palataan yleensä keskiarvoihin.

Jos aloittaisin sijoittamisen nyt (ja yhtä vähillä tiedoilla kuin 2013), laittaisin rahani pelkästään indeksirahastoihin. Siirtyisin osakepoimintaan vasta sitten, kun olisin saavuttanut riittävän ymmärryksen arvonmääritysmenetelmistä ja tilinpäätöksen analysoinnista. Edellä mainittu ehkä kuulostaa työläältä ja tylsältä, mutta en voi suositella osakepoimintaa aloittelijalle, jos tavoitteena on saavuttaa kohtuullinen tuotto mahdollisimman pienellä riskillä. Tietenkään rahastosijoittamisessa ei ole samaa jännitystä kuin yksittäisissä osakkeissa. Järkevä sijoittaja, joka tajuaa ettei hänen tietämyksensä markkinoista ole muita parempi, sijoittaa vain pienikuluisiin indeksirahastoihin.

Tiedän, että monet piensijoittajat ostavat osakkeita enemmän tunnepohjalta kuin tiukan analyysin perusteella. He käytännössä luottavat siihen, että markkinat ovat tehokkaat. Silloin osakkeiden itsenäinen analysointi on turhaa, koska markkinat ovat jo pureskelleet kaiken mahdollisen informaation ja siirtäneet sen osakkeen hintaan. Hyväksyn tämän lähestymistavan isojen yhtiöiden kohdalla, joilla on laaja analyytikkoseuranta ja kaupankäynti on vilkasta. Large cap -yhtiöissä harvoin esiintyy merkittäviä hinnoitteluvirheitä. Tosin tästäkin tulee heti mieleen yksi poikkeus: lääkeyhtiö Orionin käsittämätön nousu 58 euroon viime keväänä. Kaikilla mittareilla osake oli huikeasti yliarvostettu, mutta meni puoli vuotta ennen kuin palattiin nykyiselle normaaliille 30 euron tasolle.

Pienyhtiöissä voi useammin esiintyä isoja hinnoitteluvirheitä molempiin suuntiin. Sieltä löytyvät parhaat tuottomahdollisuudet, mutta niitä etsiessä pitää perehtyä todella perinpohjaisesti yhtiöihin ja toimialaan. Jos tekee vääriä johtopäätöksiä, virheet voivat tulla kalliiksi.

Kokosin tähän muistilistan, jolla aloittava sijoittaja voi välttää pahimmat mokat. Olisipa joku kertonut minulle nämä neuvot viisi vuotta sitten. (ja valvonut että noudatan niitä..:)

  • Älä tee ostopäätöstä pelkkien tunnuslukujen, kuten P/E ja P/B ja osinkotuotto-%, perusteella. Tunnusluvut kertovat yrityksen menneisyydestä, vaikka ostohetkellä katseen pitää olla tulevaisuudessa.
  • Aiemmista kurssien liikkeistä ei voi päätellä tulevaa. Tekninen analyysi on huuhaata.
  • Älä kuvittele olevasti viisaampi kuin markkinat. 99,9% todennäköisyydellä asia on päinvastoin. Jos yhtiö on näennäisen halpa, sille on yleensä hyvä syy.
  • Jos tilinpäätökset ovat sinulle hepreaa etkä osaa selittää mitä tarkoittavat ebitda, poistot, tase, oikaisut tai diskonttaus, osakepoimintasi perustuvat enemmän tuuriin kuin taitoon.
  • Pörssikurssien heilunta kuuluu sijoittamiseen. Osakkeiden pitkän aikavälin korkea tuotto johtuu juuri siitä, että sijoittaja joutuu sietämään jatkuvaa epävarmuutta.
  • Indeksisijoittaminen on todennäköisesti järkevin ratkaisu sinullekin. Saat markkinoiden keskimääräisen tuoton melko vähäisellä riskillä, eikä sinun tarvitse käyttää tuntikausia aikaa yhtiöiden tutkimiseen. Rahaston valinnassa tärkeintä on minimoida kulut ja verot. Esimerkiksi Nordnetin superrahastot, Seligsonin rahastot ja Blackrockin iShares etf:t tarjoavat hyviä vaihtoehtoja.
  • Nousumarkkina on jatkunut poikkeuksellisen pitkään. Suhdanne voi vihdoin kääntyä lähivuosina, jos inflaatio ja korot jatkavat nousua. Kestävätkö hermosi, jos sijoitukset valuvat kymmeniä prosentteja tappiolle ja pysyvät siellä monta vuotta? Pahin virhe on myydä pohjalla.


Äskeisestä varoittelusta huolimatta kaikkein tärkein ohje aloittelijalle on tämä:

  • Aloita sijoittaminen heti.

5 comments:

  1. Nythän osakkeiden hinta on huipussaan ja ostamalla indeksirahastoa varmistaa, että ostaa runsaasti kalliita osakeomistuksia kerralla! Juuri esim. arvo-osakkeiden poiminta on tänään se tapa, jolla voi vielä saavuttaa voittoja. Tilanne oli toinen vielä tässä vuosikymmenen alkupuolella. Indeksisijoittamisessa tulee nyt pitää mielessä pitkä ajallinen hajautus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika vaikeata ennustella, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Vuosikymmenen vaihteessa ihmiset ajattelivat, että kaameaa kun kaikki romahtaa. Tällä hetkellä ihmiset ajatteleva, kaamea kuin kaikki romahtaa.

      Mikään ei todista, että juuri poiminta on se tapa, jolla voi vielä saada voittoja. Yhtä hyvin markkinat voivat vielä nousta vuosia ja vaikka googlen osakkeen kanssa tulee satumaiset voitot.
      En usko tuohon, mutta yritän sanoa, että ei kannata sanoa jonkun tavan olevan se ainoa tapa - ellei sitten oikeasti tunne tulevaisuutta. Kuten kirjoittaja tuossa alussa totesi, P/E ei ole kovinkaan luotettava mittari. Se kertoo ihmisten ajattelusta, ei hinnasta. Kannattaa hieman miettiä, mitä asiat tarkoittavat.

      Eli se että joku omasta mielestä tuntuu kalliilta, ei tarkoita että se on kallis. Se on vain omaa ajattelua.

      Delete
  2. Huipulta on vain yksi suunta..

    ReplyDelete
  3. Jälkiviisaus on paras viisaus. Virheitä on aina hyvä yrittää välttää viimeiseen asti mutta aloitellessa se on aika vaikeaa :D

    ReplyDelete
  4. Ihan vähän aikaa sitten tehtiin tutkimus, joka osoitti, että vaikka, miten hyvin yrittää tehdä poimintoja, niin yleensä pitkä-aikaissijottaminen menee mönkään niillä.

    Eli poiminnat toimivat yleensä, jos vain ostaa suurella summalla ja leikkii nimenomaa satunnaisuuspeliä - ostaa osaketta, jonka hinta on menossa ylöspäin, ja jos lähtee laskemaan liikaa myy heti ja jos nousee niin ottaa voiton korkemmalta kuin myy. Tärkeää on vain pitää häviölle myynti mahdollisemman vähäisenä ja voitolla myynti korkeammalla. Voitto tulee näiden kahden erotuksesta. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoista todennäköisyyttä nousulle, kun tässä pelissä voittaa. Mutta rahaa pitää valitettavasti olla.

    Edellinen todistetusti toimii, mutta vaatii hieman aikaa ja rahaa.

    Muuten henkilökohtaisesti uskon enemmän indeksin ostamiseen kuin siihen, että yrittää epätoivoisesti löytää niitä hyviä yrityksiä, joita on tilastollisesti vain pieni prosenttimäärä.
    Ihan hyviä pieniä indeksejä on olemassa, joiden ostaminen ei ole vaikeaa. Toki kun ostaa hiljalleen indeksiä, niin voi varautua näkemään alas ja ylösmenoa, mutta entä sitten. Sijoittaminen on vuosien työ, eikä tuo voittoa huomenna pöydälle.

    ReplyDelete