Saturday, March 31, 2018

Salkun Q1: vuoristorataa ja shoppailua

Vuoden alku on ollut pörsseissä melkoista vuoristorataa. Näin myös omassa salkussa. Ylä- ja alamäkien jälkeen Q1 päättyi suunnilleen lähtöpisteeseen, 0,8 % plussalle. Euroissa salkun markkina-arvo on nyt 84 216 euroa.

Viime vuoden ennätysmatala volatiliteetti pörssissä oli poikkeuksellista ja nyt palattiin normaaliin päiväjärjestykseen. Osakesijoittamisen luonteeseen kuuluu hintojen heilunta eikä sitä kannata säikähtää. Muiden hermoilu tarjoaa pitkäjänteiselle sijoittajalle hyviä ostopaikkoja.

Ensimmäisen kvartaalin aikana tankkasin reippaasti lisää Goforea, jota onnistuin ostamaan 7,30-7,60 eurolla ennen Inderesin seurannan alkua.  Gofore on nyt salkkuni toiseksi suurin omistus. Kasvatin vuotuista osinkovirtaa lisäämällä Nordeaa ja Realty Incomea. Osallistuin Admicomin antiin, mutta sain osakkeita niin vähän, että hyvistä tuottoprosenteista huolimatta euromääräinen arvonnousu jäi pieneksi.

Uusina yhtiöinä salkkuuni tulivat Cargotec, Citycon ja Intrum Justitia. Kaikkien kolmen kurssit ovat lasketelleet viime aikoina reilusti alaspäin ja näen ne nykyarvostuksella mielenkiintoisina sijoituskohteina.

Cargotec on muuntautumassa laitetoimittajasta kohti älykästä lastinkäsittelyä ja vakaata huoltoliiketoimintaa. Satamien ja konttiliikenteen automaatio on maailman mittakaavassa vasta alkuvaiheessa. Huipputeknologiaan ja ohjelmistokehitykseen investoineella Cargotecilla on erinomaiset mahdollisuudet menestyä tällä sektorilla. Megatrendit tukevat Cargotecin pitkän ajan kasvua. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Cargotec on ainoa suomalaisyhtiö, joka löytyy useista robotiikka/tekoäly -etf:stä (mm. Global X Robotics & Artificial Intelligence ETF).

Cityconia on käsittääkseni painanut pettymys vuoden 2018 ohjeistukseen, nousupaine koroissa sekä pelko siitä, että verkkokauppa autioittaa kauppakeskukset. Pidän osaketta edullisena niin taseen, tuloksen kuin osinkotuoton perusteella. On totta, että verkkokauppa syö kivijalkaliikkeiden myyntiä joissain vähittäiskaupan ryhmissä, mutta vaikutus ei ole yhtä suuri kaikkialla. Cityconin kiinteistöissä vuokralaisina on paljon muutakin kuin kauppoja: esimerkiksi ravintoloita, elokuvateattereita, kuntosaleja ja lääkäriasemia. Kiinteistöt sijaitsevat liikennevirtojen keskellä ja tiloja on modernisoitu vastamaan muuttuvia tarpeita. Suurin omistaja Gazit Globe on ostanut Cityconin osakkeita alkuvuodesta 16 miljoonalla eurolla nostaen omistuksensa 45,5 prosenttiin. Vanhan viisauden mukaan sisäpiiriä kannattaa peesata.

Intrum Justitia on ollut laskussa viime vuoden Lindorff-fuusiosta lähtien. Fuusion läpivieminen on pudottanut osakekohtaista tulosta, kilpailu on painanut marginaaleja ja Intrumin oma velkataakka on kasvanut. Jos yritysjohdon puheisiin on luottaminen, notkahdus on ohimenevä ja kohta Euroopan suurin luotonhallintayhtiö pääsee tekemään entistä isompaa tulosta. Katsotaan miten tässä käy.

Salkussa myyntiin menivät heikosti tuottaneet Castellum ja Medtronic. Yhtiöinä näissä ei ole mitään vikaa, mutta yritän pitää salkussa olevien osakkeiden määrän jotenkin hallinnassa, jotta pystyn seuraamaan omistuksiani.

Osinkoja tuli 893 euroa, mikä on yli 60 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Bank Norwegianin sotakassa jauhaa korkotuloja noin 100 euroa kuukaudessa.


Q1/2018
Ostot:

Admicom (listautuminen)
Cargotec
Citycon
Gofore
Intrum Justitia
Nordea
Nordnet Superfonden Sverige
Nordnet Superrahasto Suomi
Realty Income


Myynnit:

Castellum
Medtronic


Osingot:
893 e

Korkotulot:
308 e

1 comment: