Sunday, December 8, 2019

Osakesäästötili - plussat ja miinukset

Tuskin kukaan sijoittamisesta kiinnostunut on voinut välttyä kuulemasta osakesäästötilistä. Kyseessä on siis 1.1.2020 voimaan astuva tilimuoto, jonka sisällä voi käydä osakekauppaa ja saada osinkoja ilman välittömiä veroseuraamuksia. Tuottoja verotetaan vasta siinä vaiheessa, kun tililtä nostetaan varoja ulos, mikä mahdollistaa verotuksen lykkäämisen hamaan tulevaisuuteen.

Monet alan toimijat, esimerkiksi Pörssisäätiö, Osakesäästäjät ja pankit ovat hehkuttaneet osakesäästötilin autuutta. Kuitenkin osakesäästötilissä on sudenkuoppia, jotka saattavat tehdä tilistä käytännössä hyödyttömän osalle sijoittajista.

Kokosin tähän eri lähteistä osakesäästötilin hyviä ja huonoja puolia sekä hahmottelin, millaiselle sijoittajalle tili sopii parhaiten.

Osakesäästötilin hyvät puolet:

  • Tilin sisällä voi myydä osakkeita ja saada osinkoja ilman välittömiä veroseuraamuksia. Korkoa korolle -efekti toimii tehokkaasti, kun tuotoista ei tarvitse maksaa veroja joka vuosi. Verottaja saa osuutensa vasta siinä vaiheessa, kun tililtä nostetaan varoja ulos. 


Osakesäästötilin huonot puolet:

  • Osinkojen efektiivinen verotus on tavallisella arvo-osuustilillä 25,5%. Jos osakesäästötililtä nostaa ulos pääomaa, kaikista tuotoista peritään 30% vero. (Jos vuotuiset pääomatulot ovat yli 30.000 euroa, vastaavat prosentit ovat ylimenevältä osalta 28,9% ja 34%.)
  • Osakesäästötilille maksettujen ulkomaisten osinkojen lähdeveroa ei hyvitetä. 
  • Tilillä tehdyistä tappioista ei saa vähennyksiä, mikäli ei lopeta koko tiliä. 
  • Hankintameno-olettamaa ei voi käyttää.
  • Tilille ei voi ostaa rahasto-osuuksia tai etf:iä.
  • Tilille ei voi ostaa johdannaisia / etp-tuotteita (mm. optiot, sertifikaatit, minifutuurit ja warrantit). 
  • Tilille ei voi ostaa listaamattomien yhtiöiden osakkeita.
  • Tilille voi sijoittaa pääomaa vain 50.000 euroa.
  • Osakesäästötiliin voi liittää vain yhden rahatilin. Tämä on Suomessa käytännössä aina euromääräinen tili, joten muut valuuttatilit eivät ole mahdollisia. 
  • Osakesäästötilejä saa avata vain yhden. Jos pankki myöhemmin esimerkiksi korottaa palvelumaksuja, tilin siirtäminen toiseen paikkaan voi tulla kalliiksi. 
  • Vanhoja omistuksia ei voi siirtää osakesäästötilille.


Osakesäästötilin hyvät puolet on nopeasti kerrottu, mutta erilaisia puutteita on paljon. Kannattaako tili avata? Se riippuu siitä, miten sijoittaa.

Millainen sijoittaja hyötyy osakesäästötilistä:

  • Aktiivinen sijoittaja, joka pystyy tekemään vuodesta toiseen voitollisia myyntejä ja sijoittaa rahat uudelleen. 
  • Osinkosijoittaja, joka saa osinkoja suomalaisista yhtiöistä ja sijoittaa osingot uudelleen. 
  • Opiskelija, joka saa opintotukea. Kela on julkisuudessa linjannut, että tilin sisällä saatuja luovutusvoittoja ei lasketa tuloksi, joka vaikuttaisi opintotukeen. (Mahdollisesti sama koskee esimerkiksi työmarkkinatukea ja asumistukea, mutta tästä en löytänyt virallista tietoa.)


Millainen sijoittaja ei hyödy osakesäästötilistä:

  • Pelkästään rahastoihin tai etf:iin sijoittava.
  • Osta ja unohda -sijoittaja, joka ei myy osakkeita koskaan tai pitää osakkeita vähintään 10 vuotta ennen myyntiä. Kymmenen vuoden jälkeen hankintameno-olettaman käyttäminen arvo-osuustilillä on todennäköisesti edullisempaa verotuksessa.
  • Osinkosijoittaja, joka käyttää osinkokassavirtaa elämiseen. Osingot saa nostettua pienemmällä verotuksella arvo-osuustililtä. (Tarkennus: Alussa OST:ltä saa nostettua tuottoja näennäisen pienellä veroprosentilla, koska osa nostoista on sijoitettua pääomaa. Kun pääoma on nostettu, vero-% nousee 30:een.) 
  • Osinkosijoittaja, joka saa osinkotuloja pääasiassa ulkomaisista osakkeista. Ulkomaisten osinkojen lähdeveroja ei tämän hetkisen tiedon mukaan hyvitetä ja näin sijoittaja joutuu maksamaan kaksinkertaisen veron.
  • Johdannaisia käyttävä treidaaja.
  • Varakas henkilö, joka haluaa sijoittaa reilusti yli 50.000 euroa.


Mitä itse teen? Luultavasti avaan osakesäästötilin, mutta käytän sitä vain lyhyen aikavälin veivaukseen pääasiassa suomalaisilla osakkeilla. Tämän vuoden kaupankäynnistä tilille olisivat sopineet swing treidaukset Nokian Renkailla, UPM:llä ja Metsä Boardilla. Näitä osakkeita ei ollut alunperinkään tarkoitus omistaa ikuisesti. Jatkan olemassaolevien arvo-osuustilien käyttöä, sillä ei ole mitään järkeä myydä vanhoja omistuksia pois ja ostaa niitä takaisin osakesäästötilille. Rahastojen ja etf-sijoitusten vuoksi perinteinen arvo-osuustili on jatkossakin välttämätön.

Osakesäästötili sopii työkaluksi tietyn tyyppiseen sijoittamiseen sekä kaikille Kelan tukia nauttiville, mutta ainoaksi vaihtoehdoksi sitä on vaikea suositella kenellekään.

En ole vielä päättänyt mihin pankkiin avaan osakesäästötilin. Nordnetin käytettävyys on parempi kuin kivijalkapankeilla, mutta ulkomaisten osakekauppojen korkeat palkkiot ärsyttävät. Nordeassa kaupankäynti ulkomaille olisi halvempaa, mutta siitä ei ole paljon iloa, jos ei näe reaaliaikaisia kursseja, haluamani arvopaperi ei ole kaupankäynnin kohteena tai palvelu on kokonaan kaatunut. Mandatum Traderiin pitäisi laittaa täydet 50.000 euroa, jotta pääsee kohtuulliselle palkkiotasolle. Dansken palvelu on Osakesäästäjien jäsenhinnalla kiinnostava, mutta käytettävyys on kysymysmerkki. (Pelkään, että samaa luokkaa kuin Nordealla...)

Onneksi tiliä ei ole pakko avata heti. Katsellaan ja harkitaan rauhassa.

Lopuksi vielä muutama hyödyllinen lukuvinkki osakesäästötilistä:

Laki osakesäästötilistä
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190680#Pidp447422176

Pörssisäätiö: Osakesäästötili - Yleiset kysymykset ja vastaukset
https://www.porssisaatio.fi/blog/2018/01/29/osakesaastotili-yleiset-kysymykset/

Nordnet: Mikä on osakesäästötili?
https://blogi.nordnet.fi/mika-on-osakesaastotili/

Nordnet: Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin
https://www.nordnet.fi/fi/palvelut/tilit/osakesaastotili

Taloustaito: Osakesäästötili tulee – näin hyödyt uudesta tilistä
https://www.taloustaito.fi/Rahat/osakesaastotili-tulee---nain-hyodyt-uudesta-tilista/#4998d2e7

Tuulipuku: Laskelmia osakesäästötilistä – tätä et ehkä huomannut?
https://tuulipuku.fi/sijoittaminen/laskelmia-osakesaastotilista-tata-et-ehka-huomannut/

Downshiftaus: Totuus osakesäästötilistä - Se puuttuva näkokulma
https://downshiftaaminen.blogspot.com/2019/11/totuus-osakesaastotilista-se-puuttuva.html


Edit: Lisätty sijoittajatyyppejä, jotka eivät hyödy tilistä.
Edit2: Lisätty huonoja puolia ja tarkennettu tuottojen noston verotusta ost:ltä osinkosijoittajan näkökulmasta. 

5 comments:

  1. Itselläni vastaus on helppo. En avaa OST:tä, koska en sijoita Suomeen.
    T
    käytän mieluummin optioita, koska vipu on iso ja pääomaa tarvii vähän.

    Itseäni myös ärsyttää laskelmat, joissa AOT:n ja OST:n vertailussa jälkimmäisessä ei oteta veroja huomioon. Eli nämä esimerkit olettavat, että OST:sdä olevia rahoja ei koskaan tulla käyttämään. Tässä tapauksessa kysyisin, minkä ihmeen takia säästää ja kärsiä ollenkaan?

    ReplyDelete
  2. Kiitos yhteenvedosta Rahamies. Olen yhä enemmän vakuuttunut, että osakesäästötilin avaaminen heti olisi huono päätös. Haluan katsoa miten eri palveluntarjoajien vaihtoehdot ja hinnat vakiintuvat. Nordnet markkinoi omaa palveluaan agressiivisesti ja ymmärrän syyn hyvin - osakesäästötilejähän voi olla vain yksi. Sitomalla kuluttajat heti oman palvelunsa käyttäjiksi he sitovat käyttäjät myös kalliiden kaupankäyntikulujensa maksajiksi.

    Ehkäpä Nordeakin jossain kohtaa näkee valon ja parantaa toimivuuttaan.

    ReplyDelete
  3. Kiitos kommenteista! En tosiaan lähtisi näihin early bird -tarjouksiin. OST:n hyöty tulee vasta vuosien viiveellä ja siksi pitäisi valita sellainen välittäjä, jonka hinnoittelu pysyy kilpailukykyisenä tulevaisuudessakin.

    Lisäsin tekstiin muutaman sijoittajatyypin, jotka eivät hyödy osakesäästötilistä (=johdannaisilla treidaajat sekä varakkaat henkilöt).

    ReplyDelete
  4. Hei, löysin hetki sitten blogisi ja aikalailla olenkin sen jo kahlannut läpi. Äärimmäisen hienosti olet saanut kasvatettua omaisuuttasi ja aion pysyä lukijakunnassasi :) OSTn vaikutuksia Kelan tukeen voi käydä tarkemmin lukemassa täältä: https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/-/asset_publisher/kg5xtoqDw6Wf/content/uusi-osakesaastotili-vaikuttaa-osaan-etuuksista

    ReplyDelete
  5. Ja kun kuolla kupsahtaa, OST ja AOT käytännöt ovat samat: kummassakin voitot nollaantuvat kuolinpäivään eli jälkeläisten ei tarvitse maksaa satojen prosenttien tuotoista veroa, ainoastaan loppusummasta perintövero. Tää on hyvä! Kannattaa säästää ja säästää eikä käyttää rahojaan itseensä ollenkaan :) Antaa perillisten nauttia edesmenneen fiksuudesta!

    ReplyDelete