Tuesday, October 3, 2017

Terveystalo - ei kiitos

Hädin tuskin olin Titaniumin merkinnästä toipunut, kun heti piti perehtyä uuteen pörssiehdokkaaseen Terveystaloon. Ennen omaa analyysia olin jo ehtinyt lukea talouslehdistön ja muiden bloggaajien kirjoituksia listautumisannista. Niiden perusteella ennakkoasenteeni oli valmiiksi epäluuloinen. (Terveystalosta ovat jo kirjoittaneet mm. Sijoittaja-Tursas ja Aloitteleva sijoittaja.)

Mutta ensin hyvät uutiset. Terveysbisnes kasvaa väistämättä Suomessa tulevien vuosien aikana. Tämä johtuu ennen kaikkea väestörakenteestamme: hoitoa tarvitsevia on koko ajan enemmän, kun suuret ikäluokat eläköityvät ja elinikä nousee. Myös sote-uudistus, toteutuupa se missä muodossa tahansa, lisää valinnanvapautta, mikä suosii yksityisiä palveluntarjoajia. Terveystoimialaa hallitsee Suomessa neljä suurta peluria: Terveystalo, Mehiläinen, Attendo ja Pihlajalinna. Jokaisella on omat vahvuutensa. Terveystalolla on maanlaajuinen lääkäriasemien verkosto ja se on painottunut erityisesti työterveyshuoltoon. Se on selvästi kannattavampaa bisnestä kuin vaikkapa Pihlajalinnan haalimat kuntaulkoistukset.

Toimialan näkymien puolesta Terveystalo olisi kiinnostava sijoituskohde, mutta onko hinta kohdallaan?

Tilinpäätösten tulkinta on hieman mutkikasta, sillä Terveystalo on tehnyt viime vuosina paljon yritysostoja ja suurin omistaja EQT on ottanut tuotot ulos osakaslainojen korkoina. Näin ollen raportoitu nettotulos ei kerro paljoakaan Terveystalon suorituskyvystä. Poistoista, kertaeristä ja rahoituskuluista oikaistu nettotulos voisi olla jossain 60 MEUR tasolla, mikä tarkoittaisi 9,76 euron antihinnalla p/e-lukua 21. Vaikka tämä laskelma on optimistinen ja sen toteutuminen käytännössä vie vuosia, arvostus on silti haastava. Tietysti pitää muistaa, että Terveystalo on kasvuyhtiö, ja hintaan on sisällytetty paljon tulevaisuuden odotuksia. Mutta silti... Kyse ei ole potentiaalisesta maailmanvalloittajasta vaan kotimarkkinatoimijasta, jolla ei edes ole erityistä kilpailuetua verrokkeihin nähden. Mielestäni Terveystalon hintalappu on liian kova, pyörittelee lukuja miten päin tahansa.

Pääomasijoittaja EQT on trimmannut Terveystalon myyntikuntoon ja tietysti rahastaa osakemyynnillään niin paljon kuin pystyy. Sijoitushuuman innostamat suomalaiset varmasti merkitsevät tämänkin täyteen. Tilanne on samanlainen kuin keväällä listautuneen Silmäaseman annissa. Tase on täynnä velkaa ja kunnollista osinkoa saa odotella vielä vuosia.

Ylihinnoitellun Rovion pörssiavaus lässähti, kun pikavoiton perässä juosseet myivät osakkeensa pois, mutta ostajia ei ollutkaan jonoksi asti. En pitäisi yllättävänä, vaikka Terveystaloa saisi myöhemmin halvemmalla pörssistä.

Näistä syistä jätän listautumisen väliin.

3 comments:

  1. Samoja huomioita olen tehnyt ja tässä listautumisessa on pientä hypeä menossa, kuten sinunkin kirjoituksessa käy ilmi. Tälle aamulle on jo yksi uusi anti esittely itsellä luettuna.

    Tevreystalohan on aikanaan ollut pörssissä eikä se taival ollut kovin mairitteleva. Ts. track record ei kovin hyvä. Onko yritys pystynyt sen jälkeen uudistumaan?

    ReplyDelete
  2. Sama täällä. Minulle ei aukea Terveystalon ovet ei sitten sijoitusmielessä eikä terveydellisissäkään kysymyksissä.

    ReplyDelete
  3. Pitäisikö olla kunnon vastarannankiiski ja ostaa minimi?

    ReplyDelete