Monday, November 4, 2019

Hoivatiloista ostotarjous!

Olipa erinomainen viikon aloitus. Kun sain tänään aamulla silmät auki, otin unisena puhelimen käteen ja selasin sängyssä tuoreet uutiset. Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula twiittasi, että belgialainen kiinteistöjätti Aedifica on tehnyt Hoivatiloista ostotarjouksen hintaan 14,75 euroa/osake. Unihiekat katosivat nopeasti silmistä tämän ilouutisen luettuani.

Hoivatilat on salkkuni kolmanneksi suurin omistus. Omistan 425 osaketta, joten ostotarjouksen hinnalla markkina-arvoksi tulee 6269 euroa. Prosenteissa tuottoa on tullut 220% ja siihen vielä osingot päälle. Huikea menestystarina meille omistajille! Tänään osakkeella on käyty kauppaa hieman yli tarjoushinnan.

Olen ollut Hoivatiloissa mukana vuoden 2016 listautumisesta lähtien. Silloin osakkeen merkintähinta oli 3,20 euroa osakkeelta. Olisipa silloin tajunnut ostaa enemmän. Hoivatilojen osake on vaikuttanut NAViin nähden hieman kalliilta koko pörssitaipaleen ajan, mutta koska kasvu on ollut voimakasta ja liiketoiminta äärimmäisen defensiivistä, en ole harkinnut myyntiä missään vaiheessa.

Sijoitusfoorumeilla monet ovat pitäneet tarjottua preemiota liian pienenä, mutta minusta se on nykyiseen kiinteistökannan arvoon ja vuokrakassavirtaan nähden houkutteleva. Kurssi hinnoitteli jo ennen ostotarjousta voimakasta kasvua tuleville vuosille. Tuskinpa pääomistajat olisivat tarttuneet tarjoukseen, jos he eivät pitäisi hintaa hyvänä.

Vaikka ostotarjous salkkuyhtiöstä on aina iloinen asia, Hoivatiloista luopuminen on harmillista kahdesta syystä. Ensiksi saan melkoiset luovutusvoittoverot maksettavaksi, koska osakkeen arvonnousu on niin valtava. Toiseksi ongelmaksi nousee se, mihin sijoittaa vapautuneet rahat. Käteisen osuus salkussa on muutenkin kasvanut liian isoksi ja nyt käteistä olisi tulossa vielä yli 6000 euroa lisää.

On olemassa mahdollisuus, että tarjous ei mene suoraan läpi, koska se edellyttää että Aedifica saa haltuunsa yli 90% osakkeista. Sadalla suurimmilla omistajalla on noin 84% osakkeista, joten meillä piensijoittajilla on mahdollisuus viivyttää prosessia. Tarjousaika alkaa 11.11.2019 ja päättyy 2.12.2019. Tämän jälkeen tarjousaikaa voidaan jatkaa, jos tuo 90% ei täyty. Teoriassa kilpaileva tarjouskin on mahdollinen ja sen varalle suurimmat omistajat ovat jättäneet takaportin:
"Hoivatilojen merkittävät osakkeenomistajat 2Care Capital Ab, Timo Pekkarinen ja Kusinkapital Ab ovat sitoutuneet peruuttamattomasti hyväksymään Ostotarjouksen, paitsi jos kolmas osapuoli julkistaa kilpailevan tarjouksen kaikista Hoivatilojen liikkeeseen laskemista ja ulkona olevista osakkeista ja tarjoaa vähintään 16,00 euron osakekohtaisen vastikkeen."
En vielä myy Hoivatilojen osakkeita pörssissä, vaan odottelen rauhassa, miten tarjousprosessi etenee. Mikäli tarjousaikaa joudutaan jatkamaan, on mahdollista että osakkeesta saa silloin ostotarjousta paremman hinnan. Joka tapauksessa tarjousajan jatkaminen veisin lunastuksen varmuudella ensi vuoden puolelle, mikä siirtäisi verotusta vuodella eteenpäin.




3 comments:

  1. Mikä määrää sen kumman vuoden verotukseen ostotarjous menee? Ostotarjouksen hyväksymispäiväkö? Mitäs jos en piensijoittajana hyväksy tarjousta niin voiko verotus siinä tapauksessa mennä vasta ensi vuodelle?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Verotus menee sen päivämäärän mukaan, jolloin osakkeet lähtevät salkusta ja saat rahat tilalle.

      Delete