Sunday, January 12, 2020

Apua, minulla on yli 110.000 euroa käteistä!

Kirjoitin syyskuussa 2018 blogiin tekstin, jossa pohdiskelin "mitä tehdä ylimääräisellä 80.000 eurolla?". Vuodet vierivät, mutta ongelma pysyy. Oikeastaan se pahenee - minulla on nyt reilusti yli satatuhatta euroa käteistä joutilaana.

Tämän vuoden alussa käteisen määrä kasvoi entisestään, kun hyväksyin Hoivatilojen ostotarjouksen ja sain perjantaina 10.1. rahat tilille. Lisäksi kevensin hurjaan nousuralliin villiintynyttä Talenomia hintaan 46,00 ja 47,10 euroa. Näiden tapahtumien seurauksena osakkeita muuttui rahaksi yli 11.000 euron edestä.

Myyntien ja lunastuksen jälkeen salkun allokaatiosta peräti 55% on käteisessä ja vain 45% osakkeissa. Tilannetta pahentaa se, että minulla on yli 52.000 euroa Bank Norwegianissa. Yhteensä käteisen osuus kaikesta sijoitettavasta varallisuudesta on 114.000 euroa. Eikä tässä vielä kaikki. Työrintamalla menee hyvin ja rahaa jää säästöön joka kuukausi vähintään tuhat euroa, usein enemmänkin. Eli käteisen määrä kasvaa nopeammin kuin saan sitä sijoitettua tai tuhlattua.

Puolentoista vuoden takaiset blogipohdinnat ovat edelleen ajankohtaisia. Todella houkuttelevia sijoituskohteita ei yksinkertaisesti ole. Koroista ei saa mitään tuottoa, suora asuntosijoittaminen ei ole minun juttuni ja pääomarahastoissa on omat riskinsä (esimerkkinä Taalerin epäonnistunut georahasto). Jäljelle jää vähiten huono vaihtoehto: osakkeet. Vanhaa blogikirjoitusta päivittäisin siten, että tylsät osinko-osakkeet eivät tarkoita varmaa tuottoa pienellä riskillä. Sampo ja Nordea ovat hyviä opetuksia tästä.

Eli mitä tehdä ylimääräisellä sadalla tuhannella eurolla vuonna 2020?

  • Indeksisijoitusten kasvattaminen. Tämä on teoriassa järkevää, mutta silti ajatus ahdistaa. Jos monet yhtiöt ovat niin kalliita, että en sijoittaisi niihin suoraan, miksi ostaisin samoista yhtiöistä koostuvaa indeksiä? Tällä hetkellä minulla on kuukausisäästössä S&P500 ja OMXH25 -indeksejä seuraavat rahastot, mutta melko pienillä summilla. En oikeastaan edes haluaisi ostaa all time high -lukemissa pyöriviä USA:n indeksirahastoja, mutta pelissä on pakko pysyä mukana.

  • Osakepoiminta. Olen viime vuosina onnistunut kohtuullisen hyvin sellaisissa poiminnoissa, jossa olen tehnyt paljon työtä ja tutustunut yhtiöön perinpohjin (mm. Talenom, VMP/Eezy, Norwegian Finans Holding). Olen vaativa ja varovainen sijoittaja, joten jos yhtiö tuntuu omien tutkimusten jälkeen houkuttelevalta, markkinat luultavasti ovat valmiit hyväksymään korkeamman arvostuksen. Voisin jatkossa tehdä enemmänkin raakaa työtä ja käydä systemaattisesti läpi small-cap-yhtiöitä, jotka esimerkiksi eivät ole Inderesin seurannassa. Jos aliarvostuksia löytyy, sitten vaan rohkeammin rahaa kiinni. Tämä tie on vaikea, mutta onnistuessaan taloudellisesti ja henkisesti palkitseva.

  • Elintason nosto. Välillä käy mielessä, pitäisikö törsätä rahaa kaikenlaiseen hauskaan. Ostaisin uuden auton, kakkosasunnon, kalliita vaatteita tai lentäisin turistiluokan sijaan bisnesluokassa? Ei. Hetken voisi olla kiva ökyillä, mutta oikeasti en tarvitse näitä asioita. Olen tyytyväinen elintasooni ja mielummin varmistan taloudellisen riippumattomuuden tulevaisuudessa kuin poltan rahaa turhuuksiin.

  • Odottaminen. Viimeiset kuukaudet pörssissä on menty vahvassa optimismissa, jopa ahneudessa. Onneksi pörssi on luonteeltaan maanis-depressiivinen, joten jossain vaiheessa iskee taas pelko ja alamäki alkaa. Sitä odotellessa saatan menettää tuottoja, mutta opin vuoden 2018 korjausliikkestä, että salkun sulaminen tuhansilla euroilla päivässä potuttaa moninkertaisesti enemmän kuin noususta paitsi jääminen. 


Tässä tulikin puolivahingossa hahmoteltua vuoden 2020 sijoitussuunnitelma, jota lupailin viikko sitten. Eli tiivistetään vielä pohdinnat ohjeiksi:

  • Jatkan kuukausittaisia indeksisijoituksia, olipa markkina menossa mihin suuntaan tahansa.
  • Osakepoimintaa ja lyhyen aikavälin kaupankäyntiä voi harrastaa, kunhan perehdyn kohteisiin huolellisesti ja riski/tuotto-suhde on houkutteleva.
  • Inflaatio on hyvin alhainen, joten rahojen sijoittamisella ei ole kiire. Pitkästä noususta huolimatta joka vuosi on tarjoutunut hyviä ostopaikkoja ja erikoistilanteita. Näin käynee myös vuonna 2020. Pitää vaan odottaa rauhassa. 


16 comments:

  1. Oikein onnistunutta toimintaa. Hienoa ja Onnet. Toivottavasti varoille löydät hyvät paikat.

    ReplyDelete
  2. Holdaile vuoden viimeiselle kvartaalille pikku treidejä lukuunottamatta on minun vinkki :)

    ReplyDelete
  3. Hyvä että teillä on millä mätää mulla viean omainen vie eurot sukulaisille kaikki pitäis ilman antaa niinkuin kyläläisille.paskaa jauhavat en saa töitämistään.vi.tuile vain

    ReplyDelete
  4. kannattaa katsoa josko voisit laittaa rahaa svea ekonomin säästötilille. prosentin korko ja toimii samalla tavalla kun norwegianin vastaava.

    ReplyDelete
  5. Svea on ollut harkinnassa, mutta en ole jaksanut vaivautua 0,25% takia. Rahat pitäisi ylipäänsä saada pois mitättömän koron tileitä positiivisen reaalituoton kohteisiin.

    ReplyDelete
  6. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Mulla on toisenlainen ongelma, ostettavaa olisi vaikka ja kuinka, mutta rahaa uupuu ja pitää vaan mennä baby steps. Exxon Mobil, paras osinkotuotto% 25 vuoteen ja odotettavissa hurja nousu vuoteen 2025 mennessä kun Guyana yms. alkavat sananmukaisesti valua viivan alle. Retail apocalypse, sieltä löytyy Mr. Marketin hakkaamia hyviä yhtiöitä jne. Kun pikkasen tihrustaa Nokioitten ja muiden ulkopuolelle, niin eipä tuota osakepoiminta ongelmia. Usan puolella on kaikki mitä tarvitaan. Sekin on toki totta, että ahneus iskee markkinan nilkkaan jossain vaiheessa ja vuoden loppupuoliskolla saattaa tulla kassalle töitä, kun korjataan. Siinä muutama ajatus. Öljypuolelta itse nappailen pienemmistä yhtiöistä 8-16% osinkoja pois koko ajan, kuukausittain osinkoa maksavia on kymmenkunta, ennemmin niin kuin että istun ison kassan päällä. Riittää kun on 10-15K tilillä käteistä, loput tuottamaan. Sitten kun rommaa, ostetaan lisää.

    ReplyDelete
  7. Kannattaa muistaa tämä lainaus Suomen Pankin sivuilta:
    "Käytännössä keskuspankkirahan arvo perustuu pelkästään vakiintuneeseen tapaan ja
    yleiseen luottamukseen. Harvan mieleen juolahtaa epäillä, että mikä tahansa seteli valuutas-
    ta riippumatta on niin epäluotettava varallisuuserä, että se kannattaa vaihtaa johonkin konk-
    reettisempaan omaisuuteen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen."
    Lähde: Suomen Pankki ja lyhyt johdatus rahaan.

    Miksi et siis vaihtaisi osaa arvottomasta fiat-valuutastasi (euroista) johonkin konkreettiseen, jolla on aina ollut ja tulee aina olemaan arvo? Tämä voi tietysti tarkoittaa mitä tahansa, vaikka viinapulloa, mutta minä ehdotan jalometalleja. Kulta on toki ennätyskallista tällä hetkellä (mikä ei tarkoita etteikö kulta silti olisi hyvä sijoituskohde), hopea sen sijaan on edelleen huomattavan alihintainen hyödyke. Kannattaa ainakin tutustua aiheeseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Outoa logiikkaa. Sekä euron että kullan arvo perustuu siihen, että niillä uskotaan olevan arvoa. Jos luottamus menee, jäljelle jää kasa paperia tai metallia.

      En sijoita raaka-aineisiin, koska ne eivät itsessään tuota mitään. Arvonsäilyttäjänä kulta tai hopea ovat huonoja valintoja, sillä niiden hinta heiluu voimakkaasti.

      Delete
  8. Voi oispa mullakin, köyhä eläkeläinen olen ei kyllä mitään jää säästöön.Eikä lainaa saa..

    ReplyDelete
  9. Nainen on aika hyvä sijoituskohde ...? :D

    ReplyDelete
  10. Laita osa Titanium Hoivan kiinteistörahastoon...

    ReplyDelete
  11. Ei huolta, odotellaan Buffettin Warrenin kanssa hyviä ostopaikkoja, hänen käteiskassansa on kasvanut 128 miljardiin. Aina ei ole oikea hetki ostaa osakkeita. ;-D

    ReplyDelete
  12. Jos meinasit tehdä lyhyttä kauppaa, niin eikö kannattaisi valjastaa osakesäästötili siihen käyttöön? Saisit ainakin tekemistä romahdusta odotellessa ja ei tarvitsisi miettiä veroja kaupanteon lomassa :)

    ReplyDelete
  13. Osta fyysistä kultaa vaikka Rasmussenilta. Kulta vetää puoleensa vaurautta :-) 50g tai 100g harkko tai harkkoja. Menestyksekästä ja tuottoisaa sijoitusvuotta 2020!
    Ps. Huippu blogi

    ReplyDelete
  14. Osta kämppä ja laita se vuokralle.

    ReplyDelete