Thursday, January 2, 2020

Salkun Q4: Vuoden paras kvartaali

Tässä lyhyt katsaus päättyneen vuoden viimeisestä kvartaalista. Julkaisen lähipäivinä pidemmän raportin koko vuodesta.

Vuosi 2019 loppui kiihtyvään nousuun. Salkun markkina-arvo oli joulukuun viimeisenä päivänä 111.986 euroa. Uusi ennätys jälleen. Tuottoa tuli kolmen kuukauden aikana huimat 8,9 % eli 9103 euroa.

Tein kauppaa Q4:n aikana melko runsaasti, kenties liikaakin. Ostoista kirjoitin pari viikkoa sitten. Marraskuussa osallistuin Fodelian listautumiseen, mutta myin pienen osakepottini heti ensimmäisenä päivänä. Käteen jäi 50 euron pikavoitto.

Jatkoin salkun siivousta heräteostoksista. Q4:llä lähtöpassit saivat Alibaba, iShares Core DAX -etf ja Nordnet Smart 15. Kaikissa tuotto oli välityspalkkiot mukaanlukien lähellä nollaa. Nousuhuumassa on todella helppo ostella kaikenlaista kivaa. Pitäisi vain malttaa pysyä yhtiöissä, jotka tuntee hyvin sekä rahastoissa, joita haluaa omistaa pitkäjänteisesti. Onneksi nämä virheet eivät tällä kertaa maksaneet mitään.

Joulukuussa kurssinousu kiihtyi ja pörssissä on eletty viime viikot lähes euforisissa tunnelmissa. Päätin hieman keventää osakeriskiä ja myin ennen joulua pienen siivun Talenomia ja Sampoa. Varsinkin Talenomin ralli ylitti ymmärrykseni ja yhtiön arvostus on pahasti kipurajoilla. Sammon halusin pienempään roolin syksyn osinkopettymyksen jälkeen. Samalla sain myyntitappioita vähentämään runsaita luovutusvoittoveroja.

Osinkoja ei tullut pörssilistatuista osakkeista euroakaan Q4:n aikana. Osinkotuottoa.fi maksoi kuukausiosinkonsa, yhteensä 34 euroa. Bank Norwegianista sain korkotuloja 100 euroa.


Q4/2019

Ostot:

Fleming Properties
Fodelia (listautuminen)
Hamlet Pharma
Intervacc
Nokian Renkaat
Restorbio
Wärtsilä

iShares Core S&P 500 (SXR8)
Nordnet Superrahasto Suomi


Myynnit:

Alibaba
Fodelia
Nokian Renkaat
Sampo
Talenom

iShares Core DAX
Nordnet Smart 15


Brutto-osingot:

34 euroa


Korkotulot:

100 euroa


3 comments:

  1. Nimeni on FATMA WATI, ja haluan tällä välineellä neuvoa kaikkia olemaan varovaisia ​​internetistä lainan ottamisessa, koska niin monet internetin lainanantajat täällä ovat huijareita ja he vain jakavat tarinoita huijatakseen rahasi. Hain 200 000 euron lainaa saksalaiselta naiselta ja menetin 8 400 euroa saamatta lainaa.

    Tänä päivänä, 27. huhtikuuta 2026, ystäväni Wulan Sari työpaikaltani kertoi minulle, kuinka hän haki lainaa luottolaitoksilta ja lopulta sai lainan. En koskaan uskonut häntä, ennen kuin menin hänen kanssaan pankkiin vahvistamaan asiaa ja olin hämmästynyt, koska menetin paljon rahaa vain saadakseni lainan perheelleni.

    ALLAH siunatkoon hyvää miestä siitä, mitä hän teki minulle ja kodilleni. Pyysin ystävääni esittelemään minulle hyvän yrityksen luottolaitoksilta, ja he tekivät sen, ja hain 120 000 euron lainaa.

    Noudatin yrityksen lainaehtoja ja luottohakemukseni hyväksyttiin ilman stressiä ja vaikeuksia.

    Lopulta sain lainan pankkitililleni ja soitin ystävälleni, että sain lainan. Esittelin myös monia ihmisiä hyvälle yritykselle nimeltä laina-luottolaitokset.

    Haluan sinun lukevan todistukseni ja ottavan yhteyttä hyvään yritykseen, jos tarvitset lainaa, jotta sinäkin voit todistaa hyvän yrityksen ystävällisyydestä.

    Joten käytän tätä väylää ilmoittaakseni kaikille romanialaisille ja muille ihmisille, joilla on mahdollisuus lukea todistukseni ja jotka tarvitsevat lainaa, ottamaan yhteyttä laina-luottolaitoksiin. SÄHKÖPOSTI: (loancreditinstitutions00@gmail.com)

    Voit kuitenkin ottaa heihin yhteyttä WhatsAppin kautta: +393512114999 tai +393509313766.

    Kiitos vielä kerran kaikille todistukseni lukemisesta ja siunatkoon ALLAH meitä kaikkia ja antakoon meille pitkän iän ja vaurauden.

    ReplyDelete
  2. Nimeni on Alex Jack Yhdysvalloista. Haluan kiittää lainalaitoksia, jotka auttoivat minua saamaan lainan. Viimeiset kolme kuukautta olen etsinyt lainaa velkojeni maksamiseen, ja kaikki yrittivät huijata minulta rahani, kunnes tapasin lainalaitokset. Hän pystyi myöntämään minulle 40 000 euron lainan. Hän voi auttaa myös sinua. Hän on auttanut muita kollegoitani. Jos tarvitset taloudellista apua, ota yhteyttä yritykseen sähköpostitse (loancreditinstitutions00@gmail.com). Uskon, että hän voi auttaa sinua. Ota heihin yhteyttä saadaksesi apua, kuten hän auttoi minua. Alla on hänen rohkaisun sanansa niille, jotka etsivät laillista ja rehellistä yksityistä lainanantajaa. Ota yhteyttä yritykseen WhatsAppin kautta: +393512114999 tai WhatsAppin kautta numeroon +393509313766.

    ReplyDelete