Saturday, April 1, 2017

Salkun Q1: 50 000 euron raja rikki


Osakesalkussa vuosi on alkanut mukavasti. Varallisuus on kasvanut hitaasti, mutta varmasti, ja osakesalkun markkina-arvo ylitti ensimmäisen kerran 50 000 euron rajapyykin. Arvonnousua kertyi kvartaalin aikana reilu 4%, mitä voi pitää tyydyttävänä tuloksena. Päivitin tarkat luvut Salkku-sivulle.

Suurimpien omistusten listalla tapahtui muutoksia. Comptel nousi Nokian ostotarjouksen myötä ykköspaikalle, sen osuus on nyt 12% Nordnetin salkusta. Hyväksyin tarjouksen, joten osakkeet näkyvät arvo-osuustilillä nimellä Comptel Ostotarjousosake. Norwegian Finans Holdingin tankkaus nosti sen kolmossijalle ja Suomen Hoivatilat tippui ulos kärkiviisikosta.

Osinkoja tuli ensimmäisen neljänneksen aikana reilusti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Ylivoimaisesti suurin osinkopotti tuli Nordeasta, 273e bruttona.

Bank Norwegianin talletustilillä sotakassa jauhaa joka kuukausi riskittömän 70 euron korkotuoton.

Nordnetin salkku on ollut pitkään sekasotku, jonka siivous on edelleen kesken. Viime syksynä ja tämän vuoden alussa olen myynyt reippaasti pois vanhoja heräteostoksia, jotka eivät sovellu nykyiseen sijoitusstrategiaani. Muutama turskalappu on vielä jäljellä, mutta jätän ne odottelemaan tilannetta, missä tarvitsen vähennyksiä myyntivoittojen veroista.

Q1/2017
Ostot:

Castellum
Facebook
Fondia (listautumisanti)
Innofactor
Kotipizza
Marine Harvest
Nordnet Superrahasto Suomi
Norwegian Finans Holding
UPM-Kymmene

Myynnit:

db x-trackers MSCI World Health Care Index UCITS ETF
Solteq

Osingot:

549 eur

1 comment:

  1. Kyllä Norwegian tili on kätevä, muuten joutuisi makuuttamaan rahoja ilman korkoa =)

    ReplyDelete