Sunday, March 29, 2020

Tein NoHolla sijoitushistoriani suurimmat tappiot

Tein tällä viikolla historiaa. Myin nimittäin keskiviikkona Noho Partnersin osakkeet hintaan 4,20 euroa/kpl. Kun ostojen keskihinta oli 10,10 euroa, tappiota tuli lähes 60% eli 2800 euroa. Tämä oli ylivoimaisesti suurin realisoitu luovutustappio, jonka olen onnistunut tekemään osakekaupoilla.

NoHo Partnersin tilanne muuttui muutamassa viikossa kammottavaksi. Kun koronaepidemmia levisi Suomeen, asiakkaat hävisivät ravintoloista, mutta kulut eivät hävinneet mihinkään. Vaikka Noho lomautti nopeasti koko henkilöstönsä, yli 200 ravintolan vuokrakulut juoksevat koko ajan. Samaan aikaan eri lähteistä alkoi tihkua tietoja, että Noho on jättänyt laskuja ja vuokria maksamatta. Nohon kassa on niin pieni, ettei yhtiö selviä enää monta viikkoa ilman ulkopuolista rahoitusta.

Tässä vaiheessa päätin katkaista omat tappioni. En ikinä sijoittaisi firmaan, joka keikkuu konkurssin partaalla ja pysyy hengissä ainoastaan luotottajien armosta. Kun sellainen firma salkusta nyt löytyi, siitä oli pakko päästä eroon.

Itse asiassa en pidä todennäköisenä, että Nohoa päästetään konkurssiin. Yhtiö luultavasti saa jostain hätälainan, jolla se selviää lähikuukaudet. Ongelmat eivät kuitenkaan lopu siihen. Vaikka Noho saisi kesällä ravintolat auki, Suomi on taantumassa. Ihmiset kuluttavat harkiten, yritysten juhlat ovat ohi ja matkailu on pysähdyksissä. Kalliimman hintaluokan ravintoloissa voi olla hyvin hiljaista. Lisäksi lainat pitää maksaa takaisin, ja korkokulut ovat todennäköisesti isot. Jos virusepidemia pitää ravintolat suljettuna muutamaa kuukautta pidempään, edessä on uusi rahankeräys ja silloin luultavasti osakeannin muodossa.

Voi siis ennustaa, että Nohon tämän vuoden tulos on umpisurkea ja ensi vuosikin menee velkojen takaisinmaksuun. Vasta parin vuoden päästä olisi lupa odottaa hyvää tulosta osakkeenomistajille. Tämä siis positiivinen skenaario, jossa koronaepidemia saadaan nopeasti kuriin eikä virus tee comebackia ensi talvena. Vaikka Nohon osake on nyt todella halvan tuntuinen normaaliin tulostasoon verrattuna, mielestäni se ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden.

Jättimäisen sijoitusmokan jälkeen on hyvä pysähtyä miettimään mikä meni pieleen ja mitä tästä voi oppia.

Ostin Nohoa tammi-helmikuussa, kun yhtiöllä meni lujaa. Positiivinen tulosvaroitus, hybridin takaisinmaksu ja Friends and Brgrs -kauppa ruokkivat nousevaa kierrettä. Noho oli kannattavan kasvun uralla ja osake oli 10 euron hintaisena houkutteleva, varsinkin kun muistaa, että hintaan sisältyi osuus vuokratyöfirma Eezystä. Mielestäni ostot olivat järkeviä sen hetkisen tiedon valossa, enkä voi katua niitä. Tuskin kukaan olisi tammikuussa uskonut, missä tilanteessa Suomi on nyt.

Varsinainen virhe Nohon suhteen oli liian hidas reagointi. En myynyt heti, kun alkoi näyttää pahalta. Tosin myöhästyin muutenkin pörssiromahduksesta, joten salkku on nyt täynnä turskaa. Ajattelin kuitenkin aluksi, että kaikki salkun yhtiöt selviävät kriisistä. Se mitä en tajunnut, oli Nohon onnettoman pieni kassa ja korkeat kiinteät kulut. Tämä on tietysti turmiollinen yhdistelmä, jos liikevaihto katoaa.

Noho-turska muistuttaa jälleen osakepoiminnan riskisyydestä. Vaikka tekisi kotiläksyt hyvin, se ei riitä. Yhtiöitä pitää seurata aktiivisesti ja toimia heti, jos tapahtuu yllättäviä muutoksia. Toisaalta, kuten kirjoitin tammikuussa 2019, minulla ei ole aikaa ja kiinnostusta vahtia markkinoita päivittäin. Tarinan opetus voisi olla se, että minun kannattaa vihdoinkin keskittää pääosa sijoituksista indeksirahastoihin. Jos suoraa osakepoimintaa välttämättä haluaa harrastaa, se pitää tehdä korkeintaan muutamalla yhtiöllä ja salkun kokoon nähden pienillä panoksilla.

Sunday, March 15, 2020

Ajatuksia koronapandemian ja pörssiromahduksen keskeltä

Viimeisten viikkojen ja päivien aikana on tapahtunut niin paljon, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Tekstistä saattaa tulla sekava, mutta haluan kirjoittaa muistiin ajatuksia historiallisen pörssiromahduksen keskellä. Vielä muutama viikko sitten elämä oli täysin normaalia ja nyt tuntuu, että kaikki on sekaisin.

Koronavirus oli musta joutsen


Pakko tunnustaa, että arvioin koronan vaikutukset täydellisesti pieleen. Lohdutukseksi voi sanoa, että en ollut ainoa. Suuri osa maailman sijoittajista ei ymmärtänyt ajoissa, millaisia seurauksia viruksen leviämisellä Eurooppaan ja USA:han olisi. Kaikki data oli kyllä tarjottimella. Aluksi pidin koronaa hieman normaalia ärhäkkäämpänä flunssaviruksena, joka jäisi Aasiaan, kuten vuoden 2003 sars-epidemia. Sitten kun taudin vakavuus alkoi valjeta, Kiina oli hyvää vauhtia saamassa tilanteen hallintaan. Samaan aikaan epidemia vasta alkoi Euroopassa, joten ajattelin lapsellisesti, että homma saadaan täälläkin hoidettua yhtä nopeasti.

Vasta Italian epidemian muuttuminen kansalliseksi katastrofiksi herätti ymmärtämään, että sama voi olla edessä Suomessa ja kaikkialla länsimaissa. Koronaviruksen vaikutukset talouteen ovat valtavat. Eurooppa kohtaa sellaisen tarjonta- ja kysyntäshokin, jota tuskin on koskaan aiemmin nähty. Kun kaikki matkustaminen loppuu, ravintolat, kuntosalit, teatterit ja muut palvelut pistetään kiinni sekä tapahtumat perutaan kuukausiksi, seuraukset taloudelle ovat hirvittävät. Odotettavissa on lomautuksia, työttömyyttä ja konkursseja. Onneksi EU, Ekp ja jäsenmaiden hallitukset ovat nopeasti sorvaamassa pelastuspaketteja yrityksille, jotta pahin tuho voidaan välttää.

If You're Going To Panic, Panic First


Olen vuoden ajan tietoisesti vähentänyt päivittäistä salkun ja pörssin seuraamista. Paniikkiratkaisuista on sijoittamisessa yleensä vain haittaa, mutta tämän romahduksen edellä olisi ollut syytä panikoida. Huonot uutiset menivät minulta aluksi täysin ohi ja lasku oli kestänyt jonkin aikaa, ennen kuin tajusin tilanteen vakavuuden.

Miksi en myynyt salkkua tyhjäksi? Myöhästyin paniikista ja tällä hetkellä kursseihin on paikoin hinnoiteltu lähes maailmanlopun näkymiä. Joillekin toimialoille saattaa käydä todella huonosti (mm. lentoyhtiöiden konkursseja tai pääomituksia tullaan näkemään), mutta toiset selviävät taantumasta entistä vahvempina. Digitaalisessa maailmassa toimivat firmat saattavat pitkällä tähtäimellä hyötyä koronaepidemiasta, kunhan alkushokki on mennyt ohi.

Myin jo tammikuun älyttömässä nousurallissa salkusta pois Talenomin, Match Groupin ja Wärtsilän osakkeet. Nokian Renkaat lähti negarin jälkeen ja Hoivatilat lunastettiin pois salkusta. Osakkeita muuttui rahaksi yli 20.000 euron edestä. Silloin tuntui, että olen aivan liian matalalla osakepainolla ja käteistä oli naurettavan paljon. Ostin vielä helmikuussa Nohoa, Goforea, Vincitiä ja Innofactoria hyvien tulosten ja näkymien takia. Sampoa tankkasin viimeksi 33 eurossa. Rahastojen kuukausisäästöt ovat jatkuneet normaalisti.

Miltä pörssiromahdus tuntuu?


Salkusta on sulanut arviolta 18.000 euroa romahduksen aikana. Normaalisti tällaisen summan katoaminen harmittaisi valtavasti, mutta nyt ei tunnu juuri miltään. Syitä on useampia:

  • Terveys on prioriteetti numero yksi. Rahasta ei ole paljon iloa, jos läheinen makaa teho-osastolla keuhkot sökönä tai itse sairastuu vakavasti. Vaikka covid-19 on suurimmalle osalle ihmisistä lievä tauti, se ei ole missään nimessä vaaraton tai harmiton. En kuulu riskiryhmään, mutta yritän silti vältellä tartuntaa kaikin keinoin.
  • Työskentelen alalla, joka ottaa pahasti osumaa lähikuukausina. Olen enemmän huolestunut omasta työtilanteesta kuin pörssistä. Töihin liittyvät erikoisjärjestelyt ovat muutenkin vieneet energiaa. Henkilökohtainen elämä on tietysti mullistunut, kun normaalit harrastukset, menot ja tapaamiset loppuivat kuin seinään. 
  • Ennen romahdusta minulla oli osakkeissa kohtuullisen maltillinen osa rahoitusvarallisuudesta ja vielä pienempi osa nettovarallisuudesta. Ylimääräistä sijoitettavaa käteistä on edelleen yli 100.000 euroa. Arjen menoihin on jemmassa tuhansia euroja käyttörahaa, joten sotakassaa ei tarvitse käyttää vessapaperin ja tonnikalan ostamiseen. Velkaa ei onneksi ole yhtään, ei edes asuntolainaa. Taloudellinen omavaraisuus tuo turvallisuutta, kun moni muu asia on elämässä epävarmaa.
     

Psykologiaa


Pörssiromahdus paljastaa mielenkiintoisia asioita omista ajatusmalleista. Kun kaikki on hyvin ja kurssit nousevat, on mukava katsella salkkua ja tutkia uusia ostokohteita. Kun pökäle on lentänyt tuulettimeen, salkun avaaminen on todella vastenmielistä. Mikäli olisin ennen romahdusta älynnyt myydä kaiken pois, olisin varmasti innoissani jo ostamassa alennusmyynnistä hyviä yhtiöitä. Nyt kun salkusta paljastuu pitkä rivi tappiolla kyntäviä sijoituksia, on uusien ostojen tekeminen on vaikeaa. Tulee fiilis, että heitän hyvää rahaa huonon perään, jos lasku jatkuu.

Vaikka yrittäisi suhtautua sijoittamiseen rationaalisesti, tunteita on vaikea piilottaa.

On myös huvittavaa huomata, kuinka omaa suoritustaan vertaa muihin. Jos salkkuni olisi romahtanut 20% samalla kun indeksitasolla nousu olisi jatkunut, ketutus olisi hirvittävä. Nyt romahdus on iskenyt kaikkiin toimialoihin, maihin ja maanosiin, suuriin ja pieniin yhtiöihin, joten kaikki longina olleet osakesijoittajat ovat menettäneet varallisuutta. Lasku ei tunnu niin pahalta, kun se on yhteinen kokemus. Minun pitäisi jopa vähän iloita, sillä olenhan voittanut indeksin salkkuni suuren käteispainon ansiosta.

Jälkiviisastelu on helpoin viisauden muoto. Olisi pitänyt tajuta sitä ja tätä, myydä salkku tyhjäksi, shortata indeksejä jne. Itsensä syyttely on kuitenkin turhaa. On järkevämpää keskittyä tekemään parempia päätöksiä tulevaisuudessa.

Muutamasta asiasta voi olla jopa vähän tyytyväinen. Olen ollut varovainen sijoittaja enkä heittäytynyt ahneeksi, kun markkina nousi yli ymmärryksen. Kevensin salkkua ajoissa. Sääliksi käy niitä, jotka ovat sijoittaneet velalla tai joutuvat pakkomyymään omistuksia palkkatulojen loppuessa. Kun osakepaino ei ole liian suuri varallisuuteen nähden, voi hurjaa menoa seurata rauhassa ilman pelkoa.

Miten toimin markkinoilla tästä eteenpäin?


En usko maailmanlopun profetioihin enkä edes euron romahtamiseen. Eurooppa on kohdannut historiassa paljon pahempiakin pandemioita ja kaikista on selvitty. Koronaepidemian hoito vaatii rajuja toimia, jotka valitettavasti pysäyttävät talouden. Pysähdyksen kestosta ja valtioiden tukitoimista riippuu, miten ja mitkä yritykset selviävät shokista. Aikanaan elämä taas normalisoituu. Tässä vaiheessa on tietysti täysin mahdoton sanoa, milloin käänne parempaan tapahtuu. Se voi kestää viikkoja, kuukausia tai vuosia.

Pörssikursseja en osaa ennustaa. En nähnyt romahdusta enkä osaa nähdä milloin alkaa uusi nousu. Juuri nyt en ole myymässä mitään. Kaikkien salkun yhtiöiden pitäisi kestää taantuman läpi, vaikka tämän vuoden tulokset ovat tietysti pilalla. Osakevalinnat on tehty järkiperustein ja yhtiöiden pitkän aikavälin potentiaaliin luottaen.

Suorat osakeostot pidän luultavasti jäissä, kunnes tilanne vähän selkiytyy. Markkina voi jatkaa pulkkamäkeä vielä pitkään. Ostan mielummin nouseviin kursseihin, kunhan näkymä tulevaisuuteen aikanaan kirkastuu. Sotakassa on valmiina odottamassa. Kuukausisäästöjä indeksirahastoihin jatkan kuten ennenkin. Silloin ei tarvitse ottaa kantaa siihen, mitkä yritykset ovat voittajia ja mitkä häviäjiä.