Thursday, June 15, 2017

Talenom - kannattavaa kasvua


Ostin eilen 100 kpl lisää Talenomin osakkeita, jonka johdosta Talenom on nyt salkkuni neljänneksi suurin sijoitus. Mielestäni oli hyvä aika lisätä panoksia tässä lupaavassa kasvuyhtiössä. Talenom siirtyi tänään First North -listalta pörssin päälistalle.

Talenom on Suomen kolmanneksi suurin tilitoimistoketju, joka tarjoaa laajan valikoiman tilitoimistopalveluja ja siihen liittyviä asiantuntijapalveluita, kuten lakineuvontaa. Yhtiöllä on oma ohjelmistokehitysyksikkö ja sen ansiosta sillä on vahva kilpailuetu varsinkin pieniin itsenäisiin tilitoimistoihin verrattuna.

Tilitoimistoalalla on menossa voimakas digitalisoituminen ja konsolidaatio. Alan sirpaleisuutta kuvaa se, että vaikka Talenom on kolmanneksi suurin toimija Suomessa, sen markkinaosuus on vain noin 3-4 prosentin luokkaa. Suurin osa tilitoimistoista on pieniä, yhden tai muutaman henkilön toimistoja. Näiden ennustetaan vähenevän, kun omistajat eläköityvät ja asiakkaat vaativat yhä enemmän moderneja it-palveluita, kuten mobiilisovelluksia. Tilitoimistoissa alalletulokynnys on sinänsä erittäin matala, mutta vain suuret toimijat pystyvät kehittämään ja tarjoamaan tehokkaita sähköisiä palveluja.

Uskon, että Talenom on yksi alan voittajista Suomessa. Yritys on kunnianhimoisesti muuttamassa tilitoimistopalveluita automatisoiduiksi ja paperittomiksi. Talenomin tavoitteena on, että tulevaisuudessa kirjanpitäjiä ei tarvita ollenkaan vaan ohjelmistorobotiikka hoitaa kaikki rutiinitehtävät. Ihmistyövoimaa tarvitaan lähinnä neuvontaan ja konsultointiin. Yhtiöllä on kaksi palvelukeskusta Oulussa ja Tampereella sekä toimipisteet 25 paikkakunnalla. Uusia toimistoja perustetaan franchising-periaatteella.

Talenom listautui pörssiin First North -listalle kesäkuussa 2015. Alku ei sujunut kovin lupaavasti ja kurssi laski ensimmäisen vuoden aikana alimmillaan alle 5 euroon. Yhtiön tuloslaskelma ja tase olivat karmeaa luettavaa. Nettovelkaantumisaste oli järkyttävät 3600 prosenttia ja omavaraisuusaste pari prosenttia. Karo Hämäläisen analyysia listautumisen kynnyksellä on mielenkiintoista lukea jälkeenpäin.

Kasvukipujen ja mittavien investointien jälkeen Talenom on vihdoin osoittanut, että sen kehittämä ohjelmistoautomaatio toimii ja pystyy jauhamaan tulosta. Talenomin Q1-liiketoimintakatsaus oli erittäin vakuuttava.

Viime vuoteen verrattuna liikevaihto kasvoi 13%, käyttökate kaksinkertaistui ja käyttökate-% nousi 26:een. Liikevoitto nousi 0,8 milj. eurosta 1,9:ään. Osakekohtainen tulos oli ensimmäiseltä kvartaalilta 0,20e/osake. Vertailun vuoksi viime vuodelta maksettiin pääomanpalautusta 0,20e/osake, joten pelkästään näillä 2017 alkuvuoden luvuilla voisi ennustaa osingon nousevan. Omavaraisuus- ja nettovelkaantumisasteet ovat parantuneet 2015 surkeista luvuista siedettävälle tasolle. Kaiken tämän lisäksi Talenomin henkilöstökulut laskivat Q1:llä, mikä vahvistaa käsitystä toiminnan tehostumisesta.

Inderes arvioi, että 2017 koko vuoden eps olisi 0,60e ja osinko 0,30e.
(Inderesin tuore analyysi)
FIMin arvio on samansuuntainen, eps 0,57e ja osinko 0,28e.

Näillä ennusteilla P/E olisi 20 ja osinkotuotto 2,5% (ostohetken kurssilla, 12,00e). Ei erityisen halpaa, mutta kannattavasti ja nopeasti kasvavan yrityksen kohdalla ajattelen arvostusta ja tuottoa pidemmällä tähtäimellä.


Talenomin plussat ja miinukset:

+Defensiivinen toimiala ja pitkät asiakassuhteet.
+Yhtiöllä erinomaiset tekniset valmiudet toimialan muutokseen.
+Yhtiö kasvaa orgaanisesti, ei yrityskaupoilla. Kasvu on toimialaa nopeampaa ja kannattavaa.
+Myyntiyhteistyö kolmansien osapuolten kanssa (mm. Gigantti) ilmaisena optiona.
+Suomen talouskasvu vahvistuu, mikä lisää pk-yritysten eli Talenomin asiakkaiden transaktioita.
+Pörssin päälistalle siirtyminen parantaa osakkeen likviditeettiä ja nostaa kiinnostusta sijoituskohteena.

-Osakkeen selkeä aliarvostus on jo purkautunut. Arvostus on kuitenkin vielä järkevällä tasolla kasvunäkymiin nähden.


Sekä yhtiökohtaiset, toimialakohtaiset että makrotaloudelliset näkymät ovat Talenomille suosiolliset eikä kurssi ole vielä karannut käsistä. Parin vuoden sisällä nähdään osuiko arvioni oikeaan.

No comments:

Post a Comment