Monday, September 30, 2019

Salkun Q3: Nousu jatkui, mutta loivemmalla kulmakertoimella

Pörssien hermoilusta ja talousmedian taantumapelottelusta huolimatta osakesalkku nousi lähes all time high -lukemiin. Salkun markkina-arvo syyskuun viimeisenä päivänä oli 102.620 euroa. Tuottoa tuli kolmen kuukauden aikana 3,2 % eli 3226 euroa. Vuoden alusta tuotto on noin 15 %, mikä on hyvä tulos, kun ottaa huomioon salkun suuren käteispainon (tuotto on laskettu koko salkulle, ei vain sijoitetulle pääomalle).

Kvartaalin aikana otin voitot kotiin metsäyhtiöistä ja Cibus Nordic Real Estatesta, jonka kurssi raketoi syyskuun alussa Dagens Industrin hehkutusjutun myötä. Nordean salkusta siivosin pois kurssinousun päätteeksi Activision Blizzardin, joka kuului sarjaan tyhmät heräteostokset vuodelta 2018.

Ostosarakkeesta löytyy isolla painolla Pohjoismaista finanssisektoria. Lisäsin reilusti Sampoa, Norwegian Finans Holdingia ja Intrumia. Näistä NOFI-ostojen ajoitus heinäkuussa oli erinomainen, sillä vain muutamaa viikkoa myöhemmin kurssi nousi voimakkaasti, kun Sampo ja Nordic Capital kertoivat ostaneensa lentoyhtiö Norwegianin osuuden pankista. Sampo on tällä hetkellä salkkuni suurin sijoitus ja siinä on kiinni noin 11.000 euroa. Olen varsin luottavainen, että yhtiö jatkaa osingon kasvattamista tulevina vuosina. Nykykurssille osinkotuotto on 8%, mikä on nollakorkojen aikakaudella houkutteleva taso. Sampoa omistamalla saa laadukkaan portfolion Pohjoismaisia vakuutusyhtiöitä, pankkeja ja fintechejä.

Perustin indeksirahastoille oman salkun Nordnetiin, jotta aktiivisen ja passiivisen sijoittamisen tuottoja on helpompi verrata. Tällä hetkellä rahastosalkusta löytyvät Nordnet Superrahasto Suomi, Nordnet Smart 15, iShares Core S&P 500 (SXR8) ja Xtrackers MSCI China (XCS6). Muita rahastoja tuskin otan, sillä nuo kattavat markkinat, joista olen kiinnostunut. Smart 15:n tosin saatan heivata jossain vaiheessa pihalle, jos tuottokehitys ei miellytä. Halusin kokeilla tätä paljon kohkattua faktorisijoittamista ja erityisesti odotan sitä, miten Smart-rahastot käyttäytyvät osakemarkkinoiden laskiessa.

Osinkoja sain Q3:n aikana 234 euroa ja korkotuloja 100 euroa. Suurin osa osingoista tuli VMP:ltä, joka tyhjensi kassansa omistajille ennen Smile-fuusiota.



Q3/2019

Ostot:

Intrum
Norwegian Finans Holding
Sampo

iShares Core S&P 500 (SXR8)
Nordnet Smart 15
Nordnet Superrahasto Suomi
Xtrackers MSCI China (XCS6)


Myynnit:

Activision Blizzard
Cibus Nordic Real Estate
Metsä Board B
UPM-Kymmene


Brutto-osingot:

234 euroa


Korkotulot:

100 euroa

No comments:

Post a Comment