Miksi en tavoittele taloudellista riippumattomuutta?

Useimpien sijoitusbloggaajien pitkän ajan tavoite on taloudellinen riippumattomuus. Tähän joukkoon kuuluvat nopeasti katsottuna ainakin:

Tarina vaurastumisesta
Osinkokuningas
Rikas erakko
Puoli miljoonaa pääomaa
Laiska sijoittaja
Rakas sijoituspäiväkirjani
Rahalla vapaaksi

(Aihepiirin suomalainen esikuva lienee Pasi Havian lopetettu blogi Kohti taloudellista riippumattomuutta )

Bloggaajilla on hieman eri käsityksiä siitä, paljonko pääomaa riittää taloudelliseen riippumattomuuteen. Haarukka näyttäisi olevan noin 400.000 - 600.000 euroa. Ajatus on se, että tämä määrä sijoitettua pääomaa tuottaisi kuukausittain kassavirran, jonka avulla pystyisi elämään mukavasti, ilman pakkoa käydä töissä.

Tämä on sinänsä hieno ja ymmärrettävä tavoite, mutta silti en jaksa syttyä taloudellisesta riippumattomuudesta. Miksi ihmeessä? Eikö ilmainen raha kelpaa? Kun pohdiskelin asiaa, keksin kaksi syytä.

1. En halua luopua työstä

Syöminen, asuminen, vaatteet, liikkuminen ja muut välttämättömyydet vaativat rahaa. Ihmiset haluavat myös nautintoja ja ylellisyyttä, kuten lomamatkoja ulkomaille, uuden älypuhelimen tai auton, herkullisia ravintolaillallisia ja niin edelleen. Nämä kaikki vaativat lisää rahaa. Rahan lähde on useimmille meistä työnteko. Mutta työn tekeminen muuttuuu epämiellyttäväksi pakoksi, jos sen pääasiallinen motiivi on raha. Tunnen ihmisiä, jotka raatavat omasta mielestään tylsässä työssä, jotta pääsisivät pari kuukautta vuodessa tekemään jotain "oikeasti kiinnostavaa", kuten purjehtimaan Itämerelle, joogaamaan Intiaan tai ylipäänsä irti arjen rutiineista.

Taloudellisesti riippumattoman ihmisen ei tarvitse tehdä työtä. Hän voi tehdä vain "kivoja" asioita ja jättää ikävät rutiinit muiden huoleksi. Elämäntapajoogaajille ja -purjehtijoille taloudellinen riippumattomuus lienee unelmien täyttymys.

Silti moni rikas ihminen paiskii kovasti töitä. Miksi herätä vapaaehtoisesti aikaisin aamulla, istua tylsissä kokouksissa, tuskailla epäpätevän pomon kanssa tai ylipäänsä kärsiä kaikista työelämän ikävistä puolista, joista moni oravanpyörässä juoksija niin kovasti haluaisi eroon? Luulisin että vastaus on: koska pelkkä harrastelu, matkustelu, ja leppoisa oleminen on pidemmän päälle tylsää. Koska mielekäs työ antaa yllättävän paljon haasteita ja sisältöä elämään.

Olin vuosia sitten joitakin kuukausia työttömänä. Vaikka minulla ei silloin ollut taloudellisessa mielessä mitään hätää, työttömänä olo oli todella ankeaa. Olisin mennyt töihin vaikka ilmaiseksi siitä ilosta, että voin tehdä jotain hyödyllistä.

En tee työtä pelkästään rahan takia. Työni on parhaimmillaan hauskaa, mielenkiintoista ja saan sitä kautta uusia elämyksiä ja sosiaalisia kontakteja. Huonojakin päiviä on, mutta keskimäärin työ synnyttää enemmän positiivisia tunteita kuin negatiivisia. Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta tarve saada rahaa työnteosta jopa lisää työmotivaatiotani, koska minun täytyy jatkuvasti kehittää itseäni ja tehdä työt niin hyvin kuin osaan. En ota sitä ahdistavana pakkona vaan positiivisena haasteena.

2. Kohtuullinen varallisuus tuo riittävän vapauden

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa olennaista on elää siten, että rahaa jää koko ajan säästöön, jonka jälkeen se sijoitetaan tuottavasti. En halua täysin sitoutua sellaiseen elämäntapaan. Minun mielestä tuntuisi tyhmältä elää askeettisesti ja pihistellen eläkeikään asti ja vasta sitten alkaa nauttia kertyneestä varallisuudesta. En halua luopua tietyistä nautinnoista, vaikka niihin kuluisi paljon rahaa. Se tietysti hidastaa sijoitusvarallisuuden kerryttämistä ja siten siirtää taloudellista riippumattomuutta kauemmaksi tai jopa saavuttamattomiin.

Minulla on jo kohtuullinen määrä varallisuutta. Osakkeet, korkosijoitukset, asunto ja käteisvarat yhteenlaskien ja velat vähentäen nettovarallisuuteni on hieman yli 200.000 euroa. Se ei ole vielä lähelläkään taloudellista riippumattomuutta, enkä pystyisi elämään pelkillä osinkotuloilla. Lähivuosina maksettu asunto-osake ja satatuhatta euroa likvideinä varoina on kuitenkin sellainen määrä varallisuutta, joka antaa mielenrauhan. Vaikka elämässä tulisi yllättäviä vastoinkäymisiä, en joutuisi missään tilanteessa sossun luukulle tai kadulle kerjäämään. Siinäkin tapauksessa, että putoaisin kokonaan työttömäksi, uskoisin kohtuullisessa ajassa löytäväni uuden työn eikä minun tarvitsisi merkittävästi syödä säästöjäni.

Loppupäätelmä

Näillä perusteilla en tavoittele taloudellista riippumattomuutta. Pyrin tietysti kasvattamaan varallisuuttani ja tekemään onnistuneita sijoituksia, mutta tärkeämpää on nauttia elämästä nyt eikä vuosikymmenien päästä. Vaikka rahaa palaisi matkusteluun, harrastuksiin, ravintoloihin tai muihin "turhuuksiin", en koe siitä huonoa omaatuntoa. Kuten vanha sananlasku kuuluu, käärinliinoissa ei ole taskuja.

Niille, jotka tuskailevat ankean ja tylsän työnsä kanssa, suosittelisin mielummin ammatinvaihtoa kuin täydellistä vetäytymistä työelämästä. Pieni- tai keskituloinen ihminen nimittäin vaurastuu työnteolla paljon nopeammin ja varmemmin kuin sijoittamalla.