Thursday, February 9, 2017

Kunnon tili Comptelilla

Hyytävä pakkasaamu muuttui tänään äkkiä lämpimäksi, kun luin twitteristä että Nokia on tehnyt ostotarjouksen Comptelista. Tarjouksen mukaan Nokia maksaa yhdestä osakkeesta 3,04 euroa. Kurssi nousi päivän aikana vielä tästä yli, parhaimmillaan 3,10 euroon. Comptel oli eilen salkkuni toiseksi suurin sijoitus, mutta 30% nousu heitti sen ykköseksi ohi Nordean. Omistukseni on 1700 osaketta ja ostojen keskihinta 1,60 euroa, mikä tarkoittaa että Comptelin arvonnousu salkussani on noin 2500 euroa. Paras sijoitukseni toistaiseksi.

En ole vielä päättänyt tartunko Nokian tarjoukseen vai myynkö osakkeet pörssissä ennen sitä. Kurssin nousu yli ostotarjouksen viittaa siihen, että jotkut tahot odottavat vielä korkeampaa tarjousta muualta. Täytyy ensin nukkua yön yli ja miettiä mikä olisi järkevin vaihtoehto. Tilastojen mukaan "ylihintaan" ostivat ulkomaiset Societe Generale, Morgan Stanley ja Carnegie, yhteensä yli 2,5 miljoonaa osaketta. Tuskin näiden välittäjien takana olevat henkilöt ihan tyhmiä ovat.

Joka tapauksessa onnea kaikille, jotka aikoinaan Comptelin kyytiin lähtivät! Tämä oli hieno päivä meille omistajille.

3 comments:

  1. Onnittelut minultakin! Harvoin tämän sortin tapahtumia omaan salkkuun tai edes Suomen pörssiin osuu.

    Toisaalta tietysti etukäteen toiveissa on pitkä itsenäinen ja ikuisen kasvun täyttämä taival jokaiselle firmalle, mutta ovat nämä ostotarjoukset silti äkillisine arvonnousuineen aina niin kovin herkullisia tilanteita. Pienenä plussana tietenkin, jos ostaja on suomalainen firma kuten Nokia. Mutta katsotaan, miten homma etenee, hyvin vai vielä paremmin...

    ReplyDelete
  2. Nuo mainitut kolme yhtiötä saattaivat olla myyneet lyhyeksi Comptelia. Ei olsi mitenkään tavatonta. Useilla suomalasilla pieneillä yrityksillä käydään robottikauppaa.

    ReplyDelete