Thursday, September 28, 2017

Titaniumin anti - osallistun

Titanium oli minulle aikaisemmin lähes tuntematon tapaus. Nimen olin kuullut joskus, mutta en tiennyt tarkemmin mitä yhtiö tekee. Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat listalleottoesitteeseen, Inderesin laatimaan raporttiin sekä tiistaina 26.9. pidettyyn yhtiöesittelyiltaan Helsingissä.

Titanium on vuonna 2009 perustettu keskisuuri rahastoyhtiö ja varainhoitaja. Titaniumin hallinnoitavasta varallisuudesta (257 MEUR) valtaosa on vain kahdessa kiinteistörahastossa (Hoivakiinteistö ja Asunto). Erityisen huomionarvoista on se, että suurin osa yrityksen liikevaihdosta tulee Hoivakiinteistö-rahaston palkkiotuotoista. Sijoittaminen Titaniumiin tarkoittaa siis käytännössä sijoittamista heidän Hoivakiinteistö-rahaston menestykseen.

Listauksessa Titanium kerää uutta pääomaa noin 5 MEUR edestä. Yhtiön tase vahvistuu 4,1 MEUR:lla, kun antikulut ovat 0,9 MEUR. Mutta mihin rahaa tarvitaan? Titaniumin tase on ylikapitalisoitunut eli rahaa on jo valmiiksi enemmän kuin tavanomaiset investoinnit vaativat. Listautumisessa tarjottavista osakkeista vain 25% on uusia osakkeita, loput ovat vanhojen omistajien myyntejä. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen, että kyseessä on omistajien härski rahastus pörssihuuman huipulla.

Tätä pelkoa hälventää hieman se, että kaikille pääomistajille jää vielä iso määrä osakkeita, heillä on listautumisen jälkeen kahden vuoden lock-up eli kielto myydä osakkeita, sekä viiden vuoden työvelvoite. Yhtiön edustajat ovat kertoneet, että antirahat käytetään pääasiassa uusiin sijoitustuotteisiin. Oma arvaukseni on, että kyseessä ovat erilaiset innovatiiviset pääomarahastot, joita mm. Taaleri on tuonut aktiivisesti markkinoille.

Entä valuaatio? Inderesin laskemat oikaistut tunnusluvut ensi vuodelle ovat p/e 10 ja osinkotuotto 7,6% (100% jakosuhteella). Itse laskin vielä varovaisemmin, että p/e olisi noin 12 ja osinkotuotto 6% luokkaa. Oli miten oli, pörssin nykyhinnoitteluun verrattuna Titaniumin arvostus näyttää houkuttelevalta.

Jos hoivabisnes kiinnostaa, miksei sijoittaisi suoraan Titaniumin rahastoon tai Suomen Hoivatiloihin? Katsotaanpa ensin Hoivakiinteistö-rahaston tietoja. Hallinnointipalkkio 2,95% rahaston nettoarvosta, tuottosidonnainen palkkio 20%, merkintäpalkkio 1%, lunastuspalkkio 1-3%, minimisijoitus 20 000 euroa. Noilla ehdoilla en ainakaan itse lähtisi mukaan. Toisaalta rahasto on tuottanut erinomaisesti, paitsi Titaniumille, myös sijoittajille (vuosittainen nettotuotto 8-14%), joten he lienevät tyytyväisiä korkeista palkkioista huolimatta. Rahaston kanssa kilpaileva Suomen Hoivatilat löytyy jo salkustani isolla painolla. Sen arvostus on nykykurssilla kohtuullisen haastava ja osinkotuotto mitätön.

Kannattaako Titaniumiin sijoittaa? Ainakin seuraavia asioita voi pohdiskella päätöstä tehdessään:

  • Jatkuuko Hoivakiinteistö-rahaston menestys takavuosien tapaan? Yhtiö on kertonut, että vuonna 2020 hoivakiinteistörahaston koko tulisi olemaan noin 500 MEUR (nyt 217 MEUR) ja että hankekanta olisi suurelta osin jo sovittu. Mielestäni tämä tieto laskee rahaston kasvuun liittyvää epävarmuutta merkittävästi. Tulevaisuuden suhteen on hyvä tiedostaa, että kilpailu hoivakiinteistömarkkinalla on kiristynyt ja tuotot laskussa.
  • Onnistuko yhtiö tuomaan markkinoille uusia vetovoimaisia sijoitustuotteita? Tätä on vaikea ennustaa.
  • Voisiko Titanium olla mukana yritysjärjestyissä, jotka hyödyttäisivät omistajia? Ehkä. Tämä on lähinnä ilmainen optio sijoittajalle, eikä sen varaan kannata laskea mitään.
  • Miten kauan sijoitusmarkkinoiden hyvä veto jatkuu? Vaikka hoivakiinteistöt ovat erittäin defensiivinen sijoituskohde, Titaniumin palkkiotuotot romahtaisivat, jos sijoittajat alkaisivat markkinapaniikissa vetää rahojaan pois rahastoista. 

Suhtaudun hieman sekavin tuntein Titaniumiin. Kyseessä ei ole mikään riskitön sijoitus, sillä yhtiö on pieni (vain 8 työntekijää, loput ulkoistettu) ja sen liikevaihto tulee lähinnä yhdestä rahastosta, joka puolestaan sijoittaa yhteen kapeaan kiinteistösegmenttiin. Silti yhtiön kasvunäkymät ovat lupaavat, se on velaton ja vakavarainen, sekä tulokseensa ja osinkoonsa nähden edullisesti hinnoiteltu. Tulevien vuosien kasvun pitäisi vähentää riskejä, jos ja kun yhtiö saa markkinoille uusia tuotteita ja rekrytoi lisää työntekijöitä. Silloin se ei olisi enää one-trick pony.

Pienistä epäilyksistä huolimatta näen Titaniumissa tuoton ja riskin suhteen houkuttelevana. Päätin harkinnan jälkeen lähteä antiin mukaan ja  merkitsin tänään 300 osaketta Nordnetissä.

Yleisöannissa merkintämäärä on 150–25000 osaketta ja hinta 6,15 euroa osakkeelta.

2 comments:

  1. Hmm pittää miettiä..... huomiseen asti :D

    ReplyDelete
  2. Mistä näitä Hesan Kallion nakkikioskeja sikiää?

    Titanium tulee kuulumaan erittain tod nak siihen 80% osakkeista jotka tuottavat tappiota.

    ReplyDelete