Tuesday, November 17, 2020

Analyysissa Nordnet IPO - uusi kurssiraketti vai pääomistajien härski rahastus?



Osakevälittäjä Nordnet tekee paluun pörssiin. Yhtiö ehti olla pörssissä vuosina 2000-2017, kunnes nykyiset suurimmat omistajat, Dinkelspielin suku ja pääomasijoittaja Nordic Capital, ostivat sen pois. 

Nyt samat tahot aikovat listata Nordnetin uudestaan, lähes nelinkertaisella hinnalla. Listautumisessa Nordnet ei saa euroakaan pääomaa, vaan pääomistajat myyvät noin puolet omistuksistaan (enimmillään 108,1 miljoonaa osaketta) muille sijoittajille. 

Vuosi 2020 on ollut osakevälittäjille erinomainen. Keväällä koronan iskiessä tehtiin ennätysmäärä osakekauppoja. Niin pienet kuin suuret sijoittajat myivät paniikissa tai ostivat pää märkänä rajusti halventuneita osakkeita. Pörssiromahdus on houkutellut myös tuhansia uusia sijoittajia markkinoille. Kurssien hurja heilunta on innostanut kansalaiset treidaamaan. Pörssikauppaa on käyty keväällä yli kaksi kertaa aktiivisemmin edellisvuoteen verrattuna.

Osakevälittäjät elävät välityspalkkioista, joten tämä vuosi on ollut Nordnetille poikkeuksellinen hyvä. Se lienee iso syy, kun miettii motiiveja listautumisen takana. Ennätystuloksella ja kovilla kasvuprosenteilla on helppo nostaa yrityksen valuaatio huippuun. Normaalisti pörssilistautumisella haetaan rahoitusta kasvuun, mutta tässä tapauksessa Nordnet yrityksenä ei suoraan hyödy listautumisesta. Vanhat omistajat sen sijaan hyötyvät, sillä he pääsevät listautumisen onnistuessa hyvällä hinnalla omistuksistaan eroon. 

Niin, se hinta. Onko Nordnetin listautumishinta 88-104 SEK osakkeelta halpa, kohtuullinen vai kallis? 

Osakkeita on 250 miljoonaa kappaletta, eikä listautumisen yhdeydessä synny uusia osakkeita, joten tehdään laskelmat tällä osakemäärälllä. 

Vuonna 2019 Nordnet teki 339 MSEK nettotuloksen. Se tarkoittaa 1,36 SEK osakekohtaista tulosta. P/e-luku olisi hintahaarukan alapäässä 65 ja yläpäässä 77. Nähdäkseni vuonna 2019 ei ole ollut merkittäviä kertaeriä, jotka olisivat vääristäneet tulosta suuntaan tai toiseen. 

Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä on tehty peräti 881 MSEK nettotulos kaupankäyntiaktiivisuuden tuplaantumisen seurauksena. Tasaisen vauhdin taulukolla koko vuoden 2020 nettotulos olisi 1175 MSEK ja osakekohtainen tulos silloin 4,70 SEK. P/e-luku olisi hintahaarukan alapäässä 19 ja yläpäässä 22. Kuluvan vuoden raportoitua tulosta vähentävät tietysti listautumiskulut, jotka ovat arviolta 110 MSEK. 

Skaalautuvalle nettivälittäjälle kahdenkympin p/e ei kuulosta mahdottomalta, mutta 65-77 alkaa olla jo vaikea niellä.

Nordnetiin sijoittavan on pohdittava jatkuuko hurja tuloskunto tulevaisuudessakin vai oliko 2020 yksittäinen hyvä vuosi. Itse kallistun siihen, että tämä oli poikkeusvuosi. Tietysti pitää muistaa, että Nordnet on saanut vuoden aikana paljon uusia asiakkaita, jotka varmasti tekevät kauppaa jatkossa. Vaikka tuotot asiakasta kohti palaisivat vuoden 2019 tasolle, tuloksen pitäisi silti olla nousu-uralla kasvaneesta asiakasmäärästä johtuen.

Jos oletetaan, että ensi vuonna meno markkinoilla rauhoittuu ja Nordnetin asiakasmäärä pysyy vähintään nykytasolla, yhtiön pitäisi päästä helposti 600 MSEK nettotulokseen. Silloin p/e-luku pyörisi 40:n ympärillä. Edelleen kallista, mutta samoilla kertoimilla hinnoitellaan muitakin digitalouden firmoja.

Nordnetin lähin verrokki on ruotsalainen kilpailija Avanza, joka arvostetaan tällä hetkellä p/e-luvulla 60 viime vuoden tulokseen nähden ja p/e-luvulla 23 tämän vuoden ennustettuun tulokseen nähden. Kertoimet ovat samaa tasoa Nordnetin listautumishinnan kanssa. 

Toinen pohtimisen arvoinen asia on Nordnetin kilpailukyky. Tästä minulla on henkilökohtaista sanottavaa. 

Nordnetin palvelujen hinta/laatu-suhde on viime vuosina heikentynyt. Suomalaisen asiakkaan välityspalkkiot ovat korkeammat kuin kilpailijoilla, varsinkin ulkomaille sijoittaessa. Etf-kuukausisäästäminen muuttui maksulliseksi ja osaan entisiä Superrahastoja on tullut hallinnointipalkkio. Ulkoasu-uudistus oli fiasko ja edelleen on käytössä kaksi käyttöliittymää, joita joutuu pahimmillaan käyttämään sekaisin saadakseen halutut toiminnot suoritettua. Aiemmin aktiivinen Shareville on hiljentynyt, koska se on täynnä bugeja ja palvelun kehitys on jätetty heitteille. 

Samalla kun Nordnetin taso on laskenut, kilpailijoiden palvelut ovat parantuneet ja hinnat muuttuneet houkutteleviksi. Siksi avasin osakesäästötilin Danskeen. Nettikeskustelujen perusteella moni sijoittaja on ottanut käyttöön kilpailevia välittäjiä, joita käytetään esimerkiksi ulkomaisten osakkeiden ostoon. Asiakkaiden valuminen muualle rapauttaa pikkuhiljaa Nordnetin tulosta.

Nämä ovat tietysti vain suomalaisen sijoittajan ongelmia. Nordnetin kilpailukyvystä muissa Pohjoismaissa en osaa sanoa mitään. Tuskin kilpailu on ainakaan vähäisempää kuin Suomessa.

Aionko osallistua Nordnetin listautumiseen? En tiedä. Osakemyynti ilman kasvurahoitusta, kireä hinnoittelu, vuoden 2020 poikkeuksellisuus ja kasvava määrä tyytymättömiä asiakkaita. Siinä on turhan pitkä lista negatiivisia asioita ipon ympärillä. 

Toisaalta en yllättyisi, vaikka Nordnetin osake lähtisi kaupankäynnin alkaessa nousuun. Tänä vuonna pörssissä on tapahtunut paljon järjettömiä asioita. Ylihinnoiteltu listautuminen ei todellakaan ole este sille, etteikö joku voisi maksaa osakkeesta vielä paljon enemmän. Instituutioannin tarjouskirja merkittiin täyteen heti ensimmäisenä päivänä. Lisäturvana pikavoittojen metsästäjille on Carnegien vakautustoimenpiteet, jos kurssi meinaa laskea antihinnan alapuolelle. 

Fundamenttien näkökulmasta en pidä Nordnetin listautumista kovin houkuttelevana. Sen sijaan yleisen pörssimanian ja ennätysmäisen löysän rahan määrän huomioiden pikavoittojen mahdollisuus on vähintään kohtuullinen. 


Tärkeitä päivämääriä:

Merkintäaika yleisölle 16.-23.11.2020
Merkintäaika instituutioille 16.-24.11.2020
Kaupankäynti alkaa 25.11.2020

Merkintähinta:

88–104 SEK/osake

Merkintämäärä yleisöannissa: 

100 - 10.000 osaketta 


No comments:

Post a Comment