Saturday, December 30, 2017

Salkun Q4: pitkästä aikaa miinusta

Vuoden viimeinen kvartaali oli lievä pettymys vahvan alkuvuoden jälkeen. Pitkästä aikaa mentiin kolmen kuukauden jaksolla pakkasen puolelle, tosin onneksi vain vähän. Salkun kehitys Q4:llä oli -0,3 %.

Silti osakesalkku paisui taas uudelle kymmentuhatluvulle, koska kävin ahkerasti ostoksilla loka-marraskuun laskun aikana. Salkun markkina-arvo on nyt 82 653 euroa.

Osallistuin syksyllä Goforen ja Titaniumin listautumisanteihin ja molemmat osakkeet ovat edelleen salkussani. Lisäsin Nordeaa, joka oli jo ennestään salkkuni suurin omistus. Ostin myös vähän lisää Martelaa, jonka arvostus on mielestäni todella houkutteleva ensi vuoden tulosnäkymillä. Tuttuun tyyliin tankkasin Nordnetin Superrahastoja, mutta Superfonden Danmarkin ostot luultavasti lopetan tähän vuoteen Tanskan älyttömän ja epäoikeudenmukaisen veropäätöksen myötä.

Siivosin joulun jälkeen salkusta vanhoja roskia pois. Myyntiin meni verojen alentamiseksi tappiollinen Samhällsbyggnadsbolaget i Norden ja Effnetplattformen. Opetus tästä seikkailusta: älä ikinä sijoita pieneen yritykseen, jonka liiketoimintaa et ymmärrä tai jonka tilinpäätöksiin et jaksa perehtyä huolellisesti.

Nordean salkussa ostokohteina olivat jenkkifirmat Adobe Systems, BlackRock ja Medtronic sekä norjalainen lohentuottaja Marine Harvest. Indeksien puolella vaihdoin (euroissa) heikosti tuottaneen S&P Total U.S. Stock Marketin Saksan DAX-indeksiin, jonka arvostus on huomattavasti edullisempi. Saksalaisyhtiöistä voisi löytyä paremmin nousuvaraa kuin kireästi hinnoitellusta jenkkimarkkinasta.

Osinkoja tuli kvartaalilla vain 49 euroa, joista suurin osa Realty Incomesta ja Marine Harvestista.

Kirjoitan lähipäivinä yhteenvedon koko sijoitusvuodesta.

Q4/2017
Ostot:

Adobe Systems
BlackRock
Gofore (listautumisanti)
iShares Core DAX UCITS ETF
Marine Harvest
Martela
Medtronic
Nordea
Nordnet Superfonden Danmark
Nordnet Superrahasto Suomi
Titanium (listautumisanti)


Myynnit:

Effnetplattformen
iShares Core S&P Total U.S Stock Market ETF
Samhällsbyggnadsbolaget i Norden


Osingot:

49e

1 comment: